RSS-syöte

Avainsana-arkisto: rinnakkaiset maailmat

Ylismaan Gregor

Posted on

image

Suzanne Collins : Ylismaan Gregor (Alismaan tarinat 1). WSOY 2013. 302 s.

11-vuotias Gregor on perheensä vanhimpana lapsena joutunut vastaamaan asioista, joista muut lapset eivät vielä joudu huolehtimaan. Heidän isänsä on kadonnut – aivan varmasti kadonnut, ei kuollut! Isän poissa ollessa Gregorin rooli perheessä muuttui, ja tarkalleen ottaen kahteen vuoteen, seitsemään kuukauteen ja kolmeentoista päivään hän ei ole enää kokenut aitoa iloa. Kun äiti on töissä, hänen on huolehdittava paitsi pienemmistä sisaruksistaan, myös mummosta, joka on enää vain hetkittäin tässä todellisuudessa. Gregor ei anna itselleen lupaa haaveilla tai ajatella tulevaisuutta, sillä hänestä tuntuu, että jos hän alkaa kuvitella, mitä tapahtuu kun isä tulee takaisin, mikään haaveista ei koskaan tule toteutumaan.

Eräänä päivänä Gregor putoaa 2-vuotiaan pikkusiskonsa Bootsin kanssa talonsa kellarin pyykkituvan kautta Alismaahan, jonka pimeydessä elää valkohiuksisten ja violettisilmäisten ihmisten lisäksi jättiläiskokoisia rottia, lepakoita, torakoita, hämähäkkejä ja ties mitä muita otuksia. Gregor viedään valtavan lepakon kyydissä ihmisten kaupunkiin Regaliaan, jossa hän tuntee olevansa vankina. Alismaan ihmiset tuntuvat pitävän itsestäänselvänä, että Gregor jää Alismaahan, mutta hän päättää yrittää pakoon mahdollisimman pian. Hän ei todellakaan aio jäädä tähän synkkään maailmaan.

Pakoyritys kuitenkin päättyy ikävästi, sillä Gregor ei tiedä, että tässä maailmassa kukaan ei voi selviytyä yksin. Alismaan ihmiset joutuvat asettamaan itsensä suureen vaaraan pelastaakseen paenneen ylismaalaisen. Osa heistä kuitenkin uskoo, että Gregor on löydettävä, sillä hän saattaisi olla se, josta muinainen ennustus kertoo. Gregor itse ei tietenkään osaa pitää itseään luvattuna soturina. Hänelle kuitenkin kerrotaan, että hän näyttää aivan eräältä toiselta aiemmin Alismaahan päätyneeltä Ylismaalaiselta. Epäilys siitä, että isä saattaisi löytyä Alismaasta, riittää hänelle syyksi lähteä mukaan ennustuksen kuvaamalle etsintäretkelle.

Hahmogalleria on mielenkiintoinen ja omintakeinen. Myös nämä pimeydessä elävät, epämiellyttävinäkin pidetyt eläimet on kohdattava sellaisina kuin ne ovat ja kunnioitettava sekä eläinlajin että yksilön luonnetta ja ominaisuuksia. Kaikkein ennakkoluulottomin on pieni Boots, joka pitää koko maailmaa ystävänään. Tämän mutkattoman lähestymistavan ja erinäisten muiden kykyjensä ansiosta hän saa koko torakoiden heimon ehdottomasti puolelleen. Ne ovat valmiit uhraamaan mitä tahansa pelastaakseen Bootsin.

Minä olen ipanan ansiosta alkanut jo tottua pitämään lepakoita kiinnostavina ja söpöinäkin eläiminä, joten ihmisen ja lepakon välinen elämänmittainen luottamus, ystävyys ja sitoutuminen ja varsinkin itse sitoutumisseremonia saivat minut herkistymään. Kunhan ipana vielä tuosta vähän kasvaa, niin tämä sama kohta tulee varmasti tekemään häneenkin suuren vaikutuksen:

Elämässä, kuolemassa sitoudun vain sinuun

lepakkoni Ares, joka uskot, luotat minuun.

Yön ja tulen, sodan, taiston tuiman teillä

sinut pelastan, kun yhteinen on henki meillä.

Ylismaan Gregor on Nälkäpeliä yksiulottoisempi ja helpompi mutta silti erittäin kelvollinen fantasiaseikkailu. Minä oikeastaan pidän tällaisesta suoraviivaisesta juonesta, jossa ei tule koko ajan uusia ja uusia käänteitä. Ylismaan Gregor ei ole yhtä verinen ja raakakaan kuin Nälkäpeli, joten se sopii selvästi Nälkäpeliä nuoremmille lukijoille.

Kohtalon koukkuja

Posted on

Diana Wynne Jones : Kohtalon koukkuja (Chrestomancin maailmat). WSOY 2012. 340 s.

image

Diana Wynne Jones on jollain ihmeellisellä tavalla saavuttanut aseman minun suosikkikirjailijoideni joukossa. Outoa siitä tekee lähinnä se, että loppujen lopuksi hänellä on enemmän kirjoja, joista en erikoisemmin välitä, kuin niitä kirjoja, joista todella pidän. Jotain taikaa hänessä kuitenkin on, ei voi mitään. Ykkössuosikkini on Noidan veli, jonka luin jo joskus ala-asteella eli yli 20 vuotta sitten. Se teki minuun silloin lähtemättömän vaikutuksen samoin Tuli ja myrkkykatkokin.

Olin riemuissani, kun huomasin, että ensinnäkin Diana Wynne Jones on kirjoittanut lisää Noidan veljen kanssa samassa Chrestomancin hallitsemassa taikamaailmassa liikkuvia kirjoja ja toiseksi sen, että niitä oli alettu suomentaa. Tietäjän lapsuus olikin minusta hieno ja viisas kirja, joka taustoitti Noidan veljen maailmaa ja sitä, miten ihminen muuttuu iän myötä. Sitten suomennettiin Taikuuden taakka, joka taas minusta oli pelkkää mukahauskaa taikahulinaa, josta en oikein saanut mitään otetta. Kohtalon koukuilta en siis Taikuuden taakan jälkeen enää odottanut paljon, mutta toki toivoin.

Conrad on äitinsä, siskonsa ja enonsa kanssa asuva poika, jonka elämänkulkua ohjaa tieto siitä, että hän kantaa kauheaa kohtaloa. Kaikki, jotka sellaisista asioista mitään ymmärtävät, kertovat Conradille, että hän ei tule elämään seuraavaan vuoteen asti, ellei hän korjaa edellisessä elämässään tekemäänsä virhettä ja tee sitä, mitä oli silloin jättänyt tekemättä. Välttyäkseen kaamealta kohtaloltaan hänen on päästettävä päiviltä joku, mutta kukaan ei osaa tarkasti kertoa, kuka. Alfred-eno tietää sentään sen verran, että tehtävän suorittamiseksi Conradin on hankkiuduttava Stalleryn kartanoon palvelijaksi. Kartanon väki on enon mukaan vastuussa monesta lähiseudun ongelmasta, sillä he muuttelevat taikakeinoin todellisuutta jatkuvasti sen mukaan, mikä sattuu olemaan heidän etunsa mukaista. Se vain on valitettavaa, että jos Conrad lähtee kartanon palvelukseen, hän ei voi päästä Stallin lyseoon opiskelemaan taikuutta. Mutta mitäpä virkaa sillä koulutuksella on, jos on hetikohta mennyttä miestä.

Matkalla kartanoon Conrad kohtaa valovoimaisen mutta samalla hiukan ylimielisen Christopherin, ja lopulta juuri heidät kaksi valitaan kartanoon lakeijaharjoittelijoiksi. Päivät täyttyvät opetuksesta ja työstä. Aika kuluu, eikä Conrad edelleenkään tiedä, kenet hänen olisi surmattava päästäkseen eroon kirouksestaan.

Hyvin pitkään olin oikein tyytyväinen tähän kirjaan, mutta sitten yhtäkkiä kartanoon pölähti näyttelijäseurue esittämään palvelusväkeä, jota suurten juhlien takia tarvittiin väliaikaisesti entistä enemmän. Voih. Sitten kirja ja sen tarina olivatkin taas sitä minun makuuni turhan humoristista ja merkityksetöntä säntäilyä ympäriinsä, siellä täällä päättömästi häliseviä ihmisiä, joukko melkein kasvottomia sivuhahmoja. Tiedän, että toisista tämä tällainen hullunmylly on hauskaa, mutta minun lukukokemukseni meni välittömästi pilalle. Ala-asteella meillä oli joka perjantai tunti, jolloin sai esittää luokalle erilaisia näytelmiä tai lauluja tai mitä vain, ja joskus joukossa oli juuri tällaisia samankaltaisia hädin tuskin käsikirjoitettuja näytelmiä, joissa sattui ja tapahtui, juoksenneltiin ja mekastettiin ilman minkäänlaista punaista lankaa.

Oli tässä kirjassa sentään jokin kantava teema, jota en Taikuuden taakasta juuri muista löytäneeni. Sekä Noidan veljessä, Tietäjän lapsuudessa että tässä Kohtalon koukuissa lapsi joutuu jonkun itselleen hyvin läheisen ihmisen pettämäksi. Tärkeiden ihmisten ja läheisten sukulaistenkaan hyvään tahtoon ei voi luottaa, vaan kaikki, mitä lapselle on koskaan kerrottu asioista, voikin osoittautua valeiksi.