Gangsterimummi: tulevaisuuden klassikko

David Walliams: Gangsterimummi. 272 s. Tammi 2016. Kuvitus: Tony Ross.

Kuvan lähde: Tammen kuvapankki

Luin viimein ensimmäisen Walliamsini. Olen fiilislukija jolla on liian vähän aikaa lukemiseen eikä aina fiilis, aika ja fiilikseen sopiva kirja kohtaa. Joskus siis jää tosi hyviäkin kirjoja lukematta kun ei satu fiilis kohdilleen, ja juuri siksi kaksi aikaisempaakin suomennettua David Walliamsin kirjaa olivat tähän asti roikkuneet minun kirjoittamattomalla lukulistallani.

Mutta Gangsterimummi!

Onneksi tähän kirjaan on satsattu: suomennos on niin toimiva ettei sitä edes tarvitse miettiä (no hei, Jaana Kapari-Jatta!) eikä tekstissä edes ole virheitä kuten useimmissa uusissa lasten tai nuorten romaaneissa tuntuu nykyään olevan. Näiden asioiden luulisi olevan niin perusjuttuja, ettei tarvitsisi mainitakaan! Mutta ei. Minun kunnioitukseni kirjankustantamoita ja niiden tekemää kultuurityötä kohtaan on kyllä viime aikoina laskenut lähes olemattomiin, mutta Gangsterimummissa sentään on laatu kohdillaan. Kieli on värikästä ja huumori toimii niin, ettei tarvitse miettiä, johtuukohan kömpelyys kehnosta alkutekstistä vai suomennoksesta. Edes pieruhuumori ei haiskahda liian väsyneeltä tai kuluneelta!

Nyt joudun juonen suhteen  turvautumaan vain omaan huonoon muistiini, nimittäin palautin Gansterimummin jo kirjastoon kiertoon. Toivottavasti ei kovin pahoja virheitä pääse tulemaan.

11-vuotias Ben käy joka viikko mumminsa luona. Mummi löyhkää kaalilta ja pierulta eikä tee Benin kanssa muuta kuin pelaa joka viikko iänikuista Scrabblea. Mutta Ben ei voi asialle mitään, sillä äidin ja isän on saatava hänet joka viikko pois tieltä, jotta pääsevät sen ainoan asian pariin, joka heille todella on tärkeää. He nimittäin ovat omistaneet elämänsä Tanssi tähtien lailla -tv-ohjelmalle ja käyvät joka perjantai seuraamassa sen kuvauksia.

Joten he dumppaavat Benin mumminsa luo kärsimään joka askeleella kaasua vuotavan mumminsa kuolettavan tylsään seuraan. Joskus, kun Ben oli vielä pieni, mummi kertoi jännittäviä salapoliisitarinoita, mutta nyt Ben on jo liian iso innostuakseen niistä.

Eräänä perjantai-iltana Ben soittaa mummin luota salaa vanhemmilleen ja anelee heitä hakemaan hänet kotiin, sillä hän ei kestäisi enää hetkeäkään. Puhelun jälkeen hän epäilee, että mummi saattoi kuulla ja pahoittaa mielensä, mutta tuskinpa kuitenkaan. Ei mummi varmaan enää kuule kovin hyvin. Mutta pian tämän jälkeen Ben tekee mummin luota aarrelöydön ja hänelle alkaa valjeta mummin tarkoin varjeltu salaisuus: mummi on mestarivaras jota ei ole koskaan saatu kiinni.Mummin luona vierailussa alkaakin olla aivan eri tavalla hohtoa ja Ben löytää mumminsa kanssa jopa vielä paremman yhteyden kuin pienenä. Yhteinen salaisuus ja yhteinen kaikkien aikojen suurin ryöstösuunnitelma toimivat liimana, joka pitää tiukasti yhdessä.

Walliamsille ja Dahlille ominaiseen tapaan aikuiset ovat joko julmia tai välinpitämättömiä tai sitten vähintäänkin omituisia tai säälittävän naurettavia. Tämäntyyppiset kirjat osuvat taitavasti kehitysvaiheeseen, jossa lapsi alkaa herätä siihen, että hän on omasta perheestään ja omista läheisistä aikuisistaan erillinen yksikkö ja oma persoonansa. Lapsi oppii kyseenalaistamaan lapsuudenperheensä totuudet, irrottautuu niistä vähitellen ja kasvaa omaksi itsekseen.

Isovanhemmille saattaa olla vielä vanhempiakin vaikeampaa pysyä kasvamisen kyydissä. Yhteyden säilyminen isovanhempien ja lastenlasten välillä lapsen kasvaessa ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Gansterimummissa yhteyden katkeaminen näyttäytyy aika sydäntäsärkevässä muodossa, sillä mummille Benin viikottaiset vierailut ovat yhä yksi elämän suurimmista iloista, kun taas Benille Scrabble-illat mummin kanssa alkavat olla kidutusta.

Useimmiten tällaisilla tarinoilla ei taida näin onnellista loppua olla, sillä Gangsterimummissa Ben löytää uuden yhteyden ja läheisyydentunteen sekä mummin että vanhempiensa kanssa. Toisaalta harvoinpa kirjat kertovatkaan sitä todennäköisintä tapahtumakulkua, sillä vain todennäköisyyksiin perustuva tarina voisi olla tarkoitukseton epätarina. Lastenkirjan tarinan kaari vaatii sitä, että emotionaalinen dissonanssi helpottuu ja jättää jälkeensä jonkinlaisen toivon.

Yksi miinus kuitenkin Gangsterimummillekin (Varoitus! Nyt tulee spoileri!): aikana, jolloin syövät ovat hyvin yleisiä mutta niiden hoitomenetelmät ovat parantuneet ja kuolleisuus laskenut, on tällainen syövän käsittelytapa lastenkirjassa ongelmallinen. Mummilla on syöpä, mummi kuolee. Noin vain ja sillä selvä. Ikään kuin syöpä nykyäänkin olisi automaattisesti kuolemantuomio.

Gangsterimummista ovat aiemmin bloganneet ainakin Lastenkirjahyllyn Rouva Huu, Lukutoukan kulttuuriblogin Krista ja  Kirjojen keskellä -blogin Maija.

Salaisuus varjossa

Maria Gripe : Salaisuus varjossa. Tammi 1985. 277 s.

Tässä taas yksi kouluvuosien suosikki, jonka luin uudestaan.

Eletään 1910-luvun Ruotsissa. 14-vuotiaan Bertan perheeseen on tulossa uusi sisäkkö, joka onkin aivan erilainen kuin yksikään sisäkkö ennen häntä. Carolinia suositellut isoäiti kertoi hänen olevan hyvin ”itsenäinen”, mutta kukaan perheessä ei voinut kuvitella, että ihan tämänkaltaista tyttöä olisi olemassakaan. Taloudenhoitaja Svea, joka on tiukasti perheen vallankahvassa kiinni, on alusta asti Carolinin suhteen epäluuloinen. Hänestä Carolin on yksinkertaisesti epäilyttävä, turmeltunut ja sopimattomasti käyttäytyvä, mutta lapset Carolin lumoaa heti. Isoveli Roland ihastuu häneen, mikä on luonnollisesti erittäin sopimatonta, sillä eiväthän paremman perheen poika ja palvelusväkeen kuuluva tyttö voi missään tapauksessa seurustella keskenään. Kirjan minäkertoja Berta ihailee itseään vain parisen vuotta vanhempaa Carolinia. Välillä hän ja Carolin ovat melkein sydänystäviä, mutta joskus Berta silti joutuu kokemaan olevansa tyhmä, lapsellinen, kokematon ja tietämätön, yksinkertaisesti eri maailmasta kuin Carolin. Pikkusisko Nadja saa Carolinista heikon ja epävarman äidin ja ankaran Svean tilalle jonkun, joka kuuntelee, ymmärtää ja viettää hänen kanssaan aikaa.  Ihmeellinen Carolin on kuin raikas tuulahdus – välillä suorastaan pieni pyörremyrsky – jäykässä säätyläisperheessä, mutta vanhanaikainen ja tiukka Svea ei uusia tuulia kaipaa. Vähitellen lapsetkin silti huomaavat, että Caroliniin liittyy jotain salaperäistä eikä hän avoimuudestaan huolimatta koskaan oikeastaan kerro mitään itsestään. Carolin joutuu monella tapaa epäilyttävään valoon ja kohta hänen paikkansa perheen sisäkkönä on uhattuna.

Tarinassa on jotain rauhallista ja kaunista ajankuvaa, vaikka ajan ilmiöitä, esineitä tai tapakulttuuria ei aivan itsetarkoituksellisesti esitelläkään. Asiat tulevat esille hyvin luonnollisesti tarinan ohessa. Yhteiskunta on hyvin selvärajaisesti kerrostunut, ja tämän melko yläluokkaisen perheen lapset pääsevät Svean hyysäämän alkoholisoituneen ilolinnun pikkuisen Edvin-pojan ja Carolinin kautta kurkistamaan todellisuuteen, joka on aivan toisenlainen kuin heidän oma pieni, pumpulinen ja tyyni maailmansa. Titanicin uppoaminen ja sen uutisointi tekevät suuren vaikutuksen perheen nuorimpaan, 8-vuotiaaseen Nadjaan, joka näkee painajaisia eikä pysty olemaan pitkiin aikoihin iloinen. Eikö maailma olekaan hyvä, miten tällaista voi tapahtua?

Tämä kirja on todennäköisesti jäänyt minulle mieleen siksikin, että siinä käsitellään yhteiskuntaluokkien lisäksi myös sukupuolten tasa-arvoa, tai aikakauden huomioon ottaen pikemminkin epätasa-arvoa. Bertan isä vetäytyy jatkuvasti perhe-elämän ulkopuolelle, ei ole läsnä eikä ainakaan ajankäytön tasolla pidä perhettään arvossa. Naiset ja lapset muodostavat perheen, jossa isä ikään kuin käy vierailulla omasta maailmastaan, jonka täyttää tutkimustyön tekeminen. Naisen asema yhteiskunnassa puhuttaa perhettä, mutta tasa-arvon tavoittelu ei tarkoita vain naisten oikeuksien lisäämistä.

– Svea on hyvä ja lakkaa vatkuttamasta! Ei edes tiedä mistä puhuu! Eihän tuommoista kestä kuunnella! Eikö hän itse huomaa, miten typerältä tuo kuulostaa! Kun puhutaan ”yleisestä” äänioikeudesta ja jätettäisiin kuitenkin naiset sen ulkopuolelle, niin sehän on häpeämätöntä! Miten Svea voi alistua sellaiseen! Sellainen hallitsijahahmo kuin Svea! Näiden seinien sisällekö se vallanhimo supistuukin? — Jos miehet päästäisivät naiset mukaan yhteiskunnan toimiin, sanoi isoäiti, niin ehkäpä naiset puolestaan päästäisivät miehet mukaan yhteisvastuuseen kodin puolella. Siitä osapuolet varmasti hyötyisivät.
– Katsokaa vaikka poikaani, Carl Vilhelmiä. Hänellä ei ole harmainta aavistusta kodin kuulumisista, tuskin hän tohtii pistää nenäänsä keittiöön. Hän on kaiken vastuun ulkopuolella eikä pärjäisi hetkeäkään oman taitonsa varassa. Se on järkyttävää. Nykyinen tilanne sulkee miehet ja naiset erilleen toisistaan. Näin ei voi jatkua.

Jostain syystä muistin, että tässäkin kirjassa olisi ollut jotain yliluonnollista, mutta ehkä tämä mielikuva johtui vain siitä, että sellaisia kirjoja luin paljon samoihin aikoihin kuin tämänkin kirjan. Tai sitten kirjan tapahtumien sijoittuminen menneeseen maailmaan yhdistettynä perhesalaisuuksiin ja lumovoimaiseen ja arvoitukselliseen henkilöhahmoon riittävät tekemään tarinasta jollain tavalla mystisen.