RSS-syöte

Avainsana-arkisto: lukiolaiset

Punainen kuin veri

Posted on

imageSalla Simukka : Punainen kuin veri. Tammi 2013. 265 s.

Lukeminen on ollut vähän aikaa jäissä, kun laajojen kokonaisuuksien käsittäminen on ollut hankalaa katkonaisten yöunien takia. Jostain syytä Salla Simukan kirjat ovat jääneet minulta tähän mennessä lukematta, mutta Värikkään päivän Viivi kehui Punainen kuin veri -kirjaa niin koukuttavaksi, että sitä ei malta laskea käsistään Juuri sellaista kirjaa minä nyt tarvitsin. Tätä kirjaa ei tarvinnut jättää kesken. Se tosiaan vei mukanaan saman tien.

Jännityskirjallisuus on oikeastaan aika hämmentävä genre. Sitä pidetään jollain tavalla kevyenä kirjallisuutena, jota jaksavat lukea nekin, jotka eivät ehkä muuta taivu lukemaan. Se kelpaa laiturinnokkaan kesäpäivän viihteeksi, vaikka oikeasti keveys on monesti kaukana. Paitsi että aihe voi olla hyvinkin synkkä ja juoni väkivaltainen, niin jännärit saattavat sisältää ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä ja varsinkin ihmisluonnon raadollisempien puolien tarkkanäköistä ja vaikuttavaa kuvausta ja analyysiä.

 Lumikki oli taas pieni. Hän oli yhdeksänvuotias. Tai kymmenen. Tai kaksitoista. Siinä helvetissä vuodet sekoittuivat toisiinsa, liukuivat lomittain yhdeksi mustaksi mössöksi. Oli mahdotonta erottaa tai muistaa,mikä tapahtui milloinkin. Mikä oli totta ja mikä painajaista. Yhden asian hän kuitenkin tiesi. Hän ei ollut koskaan pelännyt turhaan.

Lumikki Anderssonille koulu oli aina ollut kärsimystä. Hän oppi olemaan näkymätön. Oppi olemaan tuoksuton, jotta voisi paremmin piiloutua. Oppi kestämään kipua. Oppi olemaan luottamatta.

Hän muisti, kuinka oli katsonut itseään peilistä joskus ensimmäisen luokan syksyllä, vähän ennen joulua, ja nähnyt pienen, pelokkaan ja tyrmistyneen tytön, joka ei ollut koskaan voinut uskoa, että hänelle voisi tapahtua sellaista. Että oli olemassa sellaista. Minä en ole enää minä. Niin hän oli ajatellut. Se oli totta. Hänestä oli tullut jotain muuta, muunlainen tyttö.

Miten kauniisti, hetkeen uppoutuen, voikaan kuvata pelottavia, synkkiä ja rumia asioita! Juuri nyt tällaisen todellisuuden kaameus uppoa minuun vähän turhankin hyvin. Syksyllä meillä on pieni koululainen. Millaisena hän näkee itsensä 9 kuukauden päästä, vain vähän ennen joulua? Asiat, joihin minä en ehkä pysty vaikuttamaan, voivat yhtäkkiä tehdä hänestä aivan toisenlaisen ihmisen kuin hän on nyt.

Peruskoulun jälkeen Lumikki muutti pois kotikaupungistaan Tampereelle erikoislukioon. Vain siksi, että pääsisi pois. Täällä kukaan ei tunne häntä, ja niin on hyvä. Mutta sattumalle ei voi mitään, sillä eräänä aamuna Lumikki näkee koulun pimiössä valtavan määrän seteleitä kuivumassa. Hän ei aluksi usko silmiään eikä käsitä näkemäänsä. Älä puutu äläkä tee hätiköityjä johtopäätöksiä, Lumikki ajattelee, mutta kohta hänellä ei ole enää mahdollisuutta päästä irti koko jutusta eikä siihen liittyvistä ihmisistä. Toisen onnettoman sattuman takia Lumikki on lopulta vähintään yhtä suuressa vaarassa kuin verisiin rahoihin sotkeutuneet Elisa, Tuukka ja Kasper. Huumekauppiaat eivät leiki eivätkä vain anna asioiden olla, joten helppoa ulospääsyä ei ole.

Vuosia kestänyt koulukiusaaminen on tehnyt Lumikista vahvemman, kestävämmän ja pystyvämmän kuin muista. Siksi hän on poikkeusyksilö, joka pystyy asioihin, joiden edessä toiset jähmettyisivät pelosta, kivusta, kauhusta tai avuttomuuden tunteesta. Kun ne tunteet ovat jo tuttuja, niistä voi selviytyä. He, jotka joutuvat ensimmäistä kertaa kasvotusten pelon kanssa, eivät siihen kykenisi ilman häntä.

Lumikki on mielenkiintoinen hahmo, jossa on aavistuksen verran jotain samaa kuin Lisbet Salanderissa. Lumikki on kuitenkin asteen tavallisempi ja tutumpi, herkempi ja todellisempi. Minä jään odottamaamaan sitä, millä tavalla Lumikki kehittyy erityisesti suhteessa toisiin ihmisiin, luottamukseen ja ystävyyteen. Erityiskiitoksen voisin antaa Salla Simukalle siitä, että tähän kirjaan ei ole sotkettu rakkautta. Lumikilla on takanaan päättynyt seurustelusuhde, josta hän ei ole päässyt yli, mutta muuta romanttista viritystä Punainen kuin veri -kirjassa ei ole. Ei romantiikassa muuten mitään vikaa ole, mutta ihan joka kirja ei kaipaa romantiikan tuomia ristiriitoja juonenkuljetusta ohjaamaan tai sen ohessa kulkemaan. Tai en tiedä, mitä kirja kaipaa, mutta minä en ainakaan kaipaa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: