Latte-siili pelastaa taas

Lybeck : Latte-siili Lofooteilla. Lasten keskus 2012. 129 s.
No niin, nyt on uusin Latte-kirja luettuna, ja takuuvarmaa tavaraa se on tämäkin.

Eräänä päivänä Kotimetsässä asuva keiju Pikku Kirivi siepataan. Korppi Raab tunnistaa sieppaajan Merikotka Groffiksi, joka asuu kaukana Lofooteilla. Metsän eläimet perustavat yhdistyksen keijun pelastamiseksi, mutta mitään konkreettista ei kukaan uskalla tehdä. Viimein jo talviunilleen hankkiutuva Latte-siili kuulee Pikku Kirivin katoamisesta. Latte päättää lähteä pelastamaan keijua ja saa mukaansa Orava Tjumin ja Piisami Flurin. Pelastuspartio löytää laivan, jonka kyydissä he pääsevät määränpäähänsä. Laivamatkalla he kohtaavat hurjan rottarosvolauman, joka aikoo kaapata laivan ja suunnata Etelämerelle, mutta Latten neuvokkuuden ja laivan kapteenin hienon suunnitelman avulla koko rottajoukko saadaan häädetyksi laivasta. Lofooteilla kotimetsäläisiä kohtaavat uudet haasteet, sillä Merikotka Groffin pesä on vuoren huipulla kaukana merellä. Ja se, joka tekee pienenkin yrityksen lähestyä Groffin linnaa, joutuu silputuksi ja ahmaistuksi ennen kuin ehtii laskea kolmeen.

Onneksi Latte-siili löytää ystäviä mistä tahansa kuin Zdenek Milerin Myyrä konsanaan, ja niin he saavat apujoukkoja pelastusretkelleen. Matka on vaaroja täynnä, mutta lopulta Pikku Kirivi löydetään ja saadaan kuljetettua turvaan.

Latte on siitä mielenkiintoinen sankari, että hän ei oikeastaan ole ollenkaan mikään sankari. Hän on ihan tavallinen, pieni ja rauhaa rakastava siili Kotimetsästä. Hänellä ei ole mitään erityisiä kykyjä, hän ei ole uhkarohkea eikä voimakas, mutta siitä huolimatta hän haluaa ja uskaltaa auttaa. Oikeastaan voisi sanoa, että se se vasta onkin todellista rohkeutta ja sankaruutta. Latten vahvuuksia ovat neuvokkuus, lannistumattomuus, terve optimismi, luottamus toisiin eläimiin ja ihmisiin, kyky ottaa apua vastaan kun sitä tarjotaan ja usko onnistumiseen silloinkin, kun se näyttää äärimmäisen epätodennäköiseltä. Latte uskoo, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Kaiken kaikkiaan Latte on hyvin sympaattinen ja, etten sanoisi, inhimillinen hahmo.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Titania Woods : Kultasiipien keijukoulu -sarja. Gummerus.

1.  Siivet kantavat, 2010
2. Keskiyön kekkerit, 2010
3. Ikuiset ystävät, 2011
4. Keijutomua, 2011
5. Kiharaisia kuvioita, 2011
6. Rohkeus koetuksella, 2011

Kirjastoon, jossa olen töissä, tuli organisaatiomuutoksen ansiosta vähän aikaa jonkun muun valitsemia kirjoja. Siinä oli puolensa ja puolensa. Toisaalta kaikki kirjavalinnat eivät oikein osuneet asiakaskunnan makuun ja kirjoja tuli pikkuisen kirjaston pikkuisiin tiloihin nähden liikaa. Mutta toisaalta jouduin vähän kohtaamaan omia ennakkoluulojani, kun kirjastoon tuli kirjoja, joita en olisi itse valinnut.

Otin härkää sarvista ja yritin lukea kirjoja, jotka olisin itse jättänyt tilaamatta. Yksi sarvista otettava härkä oli Titania Woodsin Kultasiipien keijukoulu -sarja. Keijuilla ja prinsessoilla saadaan myytyä pikkutytöille mitä vaan, vaikka laatu olisi kuinka heikkoa. No, tässä vaiheessa Kultasiipiä oli tullut jo neljä osaa, ja minulle kävikin niin, että ahmaisin ne kaikki kerralla. Hei, eihän tämä olekaan pelkkää tyhjänpäiväistä ja tyhjäpäistä keijuihanuusfiilistelyä! Ja mikä parasta, nämä keijut näyttävät paitsi keijumaisilta, myös ihan juuri itsensä ikäisiltä pikkutytöiltä eikä miltään tiimalasivartaloisilta povipommeilta! Piti sitten oikein kokeilla, että olenko koko ajan ollut väärässä keijukirjojen suhteen, ja luin vielä vertailun vuoksi yhden Disneyn vastaavan keijusatukirjan, Okariinan salaisuuden. Mutta kyllä oli eroa keijukirjalla ja keijukirjalla! Juuri ja juuri jaksoin kahlata sen Disneyn läpi, kun kerran olin sen päättänyt lukea.

Kultasiipien keijukoulu -kirjat kertovat koulunsa aloittavien keijutyttöjen suuresta elämänmuutoksesta. He lähtevät kotoa vanhempiensa luota sisäoppilaitokseen eli Kultasiipien keijukouluun, tutustuvat toisiinsa ja itseensä, yrittävät hankkia ystäviä ja tulla jotenkin toimeen kaikkien kanssa ja opettelevat keijujen elämässä tärkeitä taitoja, siinä sivussa myös sosiaalisia taitoja.

Sarjan ensimmäisessä kirjassa Siivet kantavat päähenkilö Tuikku Ohiräpytys ei opikaan lentämään kuten kaikki muut keijut ovat aina oppineet. Se on suuri häpeä, eikä Tuikku uskalla kertoa siitä vanhemmilleen, joiden hän tietysti haluaisi olevan ylpeitä lapsestaan. Toiset pilkkaavat, toiset jaksavat kannustaa, mutta Tuikku itse on jo aivan epätoivoinen. Hankalien tilanteiden ansiosta Tuikku kuitenkin oppii, millainen on todellinen ystävä. On kavereita, joiden kanssa ei ehkä koskaan ole tylsää hetkeä, mutta voi olla, että heihin ei voikaan luottaa silloin, kun itse tarvitsisi tukea ja ymmärrystä.

Kultasiipien keijukoulussa ystävyys ja oikein toimiminen korostuvat, vaikka missään tapauksessa Tuikku luokkakavereineen eivät ole mitään aina luonnottoman ja täydellisen viisaita ja vain oikeita valintoja tekeviä keijuja. He tekevät jekkuja ja rikkovat koulun sääntöjä, ovat joskus ilkeitäkin toisilleen ja joutuvat epäilemään toistensa luotettavuutta, mutta he kuitenkin vähitellen oppivat virheistään.

Joskus olen harmitellut, kuinka vähän lastenkirjoista löytyy tarinoita, joita voisi käyttää paitsi satuna, myös sosiaalisten taitojen opettamisessa. Tässä sarjassa kyllä käydään läpi melkoinen sosiaalisten taitojen oppimäärä! Harmi vain, että harva sopivan ikäinen poika on valmis kuuntelemaan keijutarinoita, niin sukupuolittunut juttu keijut ovat. Mutta kaikille tytöille 5-6 -vuotiaasta ylöspäin voin kyllä suositella Kultasiipien keijukouluja. Varsinkin siinä vaiheessa, kun kouluunmeno alkaa mietityttää, voisi olla hyvä aika aloittaa keijukoulu. Pienempiä koulunkäyntiproblematiikka ei vielä ehkä jaksa kiinnostaa tarpeeksi, kun kuviakin on kuitenkin aika vähän, ja vaikka ne oikein nättejä ja ihania ovatkin, niin harmaasävyisiä.