RSS-syöte

Aihearkisto: Uncategorized

Vuosi 2015

Posted on

Viime vuonna minun yleisfiilikseni lasten- ja nuortenkirjojen lukemiseen oli, että ei vaan ole aikaa. Ei ehdi eikä aina jaksa. Illat kotona töiden jälkeen ovat täynnä touhua ja ääntä ja vaatimuksia. Aivotoiminta pysähtyy suunnilleen samoihin aikoihin tai jo vähän ennen kuin saan lapset nukkumaan. Lukeminen ei etene eikä ole niitä rauhallisia hetkiä, jolloin voisi jostain kirjasta blogatakin.

Alkuvuodesta yritin pitää listaa lukemistani kirjoista, mutta heti alkuun juutuin siihen, että en oikeasti ollut ihan kaikkia ”lukemiani” kirjoja lukenut kokonaan. Monia kirjoja luin ääneen lapselleni, ja koska minä en aina ehtinyt olla äänikirjana, niitä luki aina välillä joku muukin ja minulta jäi välistä kokonaisia lukuja. Eihän sellaisia kirjoja voi laittaa lukemiensa kirjojen listalle! Liian hitaasti karttuva lista alkoi tuntua lähinnä masentavalta. Painukoon hiiteen koko lista. Hmph. Kuka niitä tarvitsee.

No, kyllähän minä siitä huolimatta jotain listaa välillä kirjoitin. Vähän sellaista listaa, jossa nyt oli edes jotain. Mitään täydellistä listaa en edes yrittänyt.

Hyvä että yritin edes jotain. Nyt vuodenvaihteessa sain harvinaislaatuisen energiapiikin ja päätin kerätä muististani ja muista tiedostoistani täydennystä tuohon epätäydelliseen listaan. Ja huh, ihanko oikeasti olen ajatellut, että en ole ehtinyt lukea mitään! Listahan on pitkä kuin nälkävuosi, eikä se missään tapauksessa vieläkään ole täydellinen!

Taitaa olla niin, että olen käyttänyt kirja-aikani nimenomaan siihen lukemiseen. Kirjojen miettimiseen, niiden analysointiin ja niistä kirjoittamiseen ei ole jäänyt aikaa. Tai ei, ei varmaan ole kyse vain ajasta. Analysointi ja kirjoittaminen vaativat vielä lukemistakin enemmän pysähtymistä, kykyä (ja mahdollisuutta!) vain olla hetkessä.

 

Kirjamessuilla Turussa

Posted on

Tein kesken työpäivän pikaisen parin tunnin tehoiskun Turun kirjamessuille. Yllättävän hyvin siinä ajassa ehti kuunnella keskusteluja ja haastatteluja, syödä messukarkkia ja ostaa pari uutuuskirjaa.

Aloitin kierrokseni kuuntelemalla keskustelua poikien vähenevästä lukuharrastuksesta. Keskustelijoina olivat kirjailija Jyri Paretskoi, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, opettaja Penjami Lehto ja Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä. Keskustelu oli mielenkiintoista kuultavaa, mutta en edes yritä referoida sitä, vaan nostan esiin eniten ajatuksia herättäneitä kommentteja.

Penjami Lehto totesi, että lukuharrastuksen pohja rakennetaan kotona. Jos sitä työtä ei ole tehty, ei koulussa ihmeisiin pystytä. Tästä olen kyllä samaa mieltä, ja se pistääkin miettimään kirjaston tekemän työn suuntautumista. Tällä hetkellä ainakin meillä panostetaan esimerkiksi kirjavinkkauksessa kaikkein eniten yhteistyöhön koulujen kanssa. Koululaiset on helppo tavoittaa laajasti, kattavasti ja sikäli myös melko tasa-arvoisesti koulun kautta. Mutta tämä työ ei välttämättä tue kotien ja perheiden yhteistä lukuharrastusta. Mitä uusia toimintatapoja meidän pitäisi kirjastossa kehittää, jotta voisimme olla mukana tekemässä lukuharrastuksesta perheiden yhteistä juttua?

Keskustelussa peräänkuulutettiin myös lukevan miehen mallia ilman nörttileimaa. Isien rooli koettiin hyvin tärkeäksi, mutta Jyri Paretskoi huomautti, että kaikkea vastuuta ei voi miehillekään sysätä: koulut ja kirjastot ovat naisia väärällään. Ehkä heidänkin toimintatavoissaan voisi olla jotain kehittämistä? Kyllä, samaa mieltä tästäkin.

Paitsi että pojille tarvitaan kirjoja heitä kiinnostavista aiheista, minun mielestäni tarvitaan myös arvostusta näille kirjoille, ja tämä taitaa koskea aivan erityisesti naisia. Lukuharrastukseen kannustavat opettajat, kirjastoihmiset ja vanhemmat suhtautuvat usein aika alentuvasti poikia kiinnostaviin aiheisiin.  ”No, pääasia että edes jotain lukee” on turhan yleinen kommentti poikien kirjavalintoihin. Lukeva poika ei siis välttämättä saa edes aikuisilta todellista kannustusta ja vastakaikua lukemiselleen. Lannistavaa! Tällainen tilanne ei ole omiaan tekemään lukemisesta houkuttelevaa.

Poikia kiinnostavat ja heihin helposti uppoavat aiheet eivät tee kirjasta automaattisesti huonoa. Toki on paljon heikkolaatuisiakin kirjoja, jotka myydään hirviöiden ja pierun voimalla, mutta pierusankarista tai ulkoavaruuden zombihirviöstä voi kirjoittaa hyviäkin kirjoja. Aikuisten pitäisi tutustua näihin kirjoihin avoimin mielin ja löytää joukosta ne anarkistisimmat helmet, joita voi aivan vilpittömästi suositella lasten luettavaksi!

Penjami Lehto peräänkuulutti lukemisharrastukseen myös nuoria nettimaailmassa houkuttelevaa sosiaalista ulottuvuutta ja mahdollisuutta jakaa kokemuksia ja elämyksiä. Jos edes kirjojen puolestapuhujat eivät halua olla jakamassa poikien kanssa samaa lukukokemusmaailmaa, keistä se poikien lukemisyhteisö sitten voisi muodostua? Harry Potter on omaa luokkansa siinä, että aikuisetkin tunnustavat sen maailman lumovoiman ja HP-fani voi kokea olevansa osa maailmanlaajuista yhteisöä. Somemaailman jakamiskulttuuriin tottuneet pojat tarvitsevat tällaisen kokemuksen muistakin kirjoista.

Muitakin keinoja poikien lukemisen edistämiseksi lueteltiin: kattava kirjastoverkko, satsaus kirjojen brändäykseen ja visuaalisuuteen sekä kirjojen sisältöihin, joihin pitäisi saada lisää jännitystä, nopeatempoisuutta, elokuvien ja pelien elementtejä sekä vähän seksiä. No joo, tätä viimeistä ei ehkä ihan vielä näille lukutaivaltaan aloitteleville alaluokkalaisille kuitenkaan.

Tämän keskustelun jälkeen kävin vielä kuuntelemassa Roope Lipastia, joka kertoi kirjastaan Viikinkisolmu sekä Siri Kolua, joka puhui Taika Taksisesta ja Me Rosvoloista. Varsinkin itseään ylikasvaneeksi yhdeksänvuotiaaksi tituleerannut Siri Kolu sai minut muotoilemaan mielessäni vielä lisää ohjeita poikien lukuharrastuksen edistämiseksi: Ole mukana! Anna mielikuvituksen ja lapsen maailman anarkistisen ajattelun voittaa järki, logiikka ja hyvä maku. Lähde mukaan tarinaan, jossa voi tapahtua mitä tahansa ja jokainen käänne on edellistä uskomattomampi. Nauti älyttömyydestä ja maailmasta ilman rajoja!

Kauhuja ja kakkoja

Posted on

Kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi Turun sanomissa oli maanantaina mielenkiintoinen juttu lukemisharrastuksen sukupuolijaosta.  Haastateltavana oli erityisesti poikien lukemiseen keskittynyt lukutaitotutkija ja kirjallisuuden professori William G. Brozo. Kansainvälisen lukutaitotutkimuksen (PIRLS 2011) mukaan suomalaisten poikien lukutaito on 4. luokalla jo huomattavasti heikompi kuin tyttöjen ja 15 vuoden ikään mennessä ero on kasvanut vielä suuremmaksi. PISA-tutkimusten mukaan suomalaiskoululaisten lukutaito on toki edelleen hyvä, mutta muiden maiden tuloksiin verrattuna meillä lukutaidossa on poikkeuksellisen suuri sukupuoliero. William G. Brozo pohti lehtijutussa mahdollisia syitä, jotka aiheuttavat tämän eron.

Monelta pojalta saattaa puuttua lukevan miehen malli ja siksi esimerkiksi urheilu mielletään miehisemmäksi toiminnaksi. Naiset sekä lukevat itse enemmän että myös ostavat enemmän kirjoja lapsille. Päiväkodeissa ja kouluissa luetaan kirjoja, mutta niissäkin henkilökunta on pääosin naisia. Samoin kirjastojen kirjavalikoiman valitsevat enimmäkseen naiset. Naiset toimivat joka kohdassa portinvartijoina. He valitsevat pienten poikienkin kirjat, ja aikuisten ja ikääntyneiden naisten houkuttelemiseksi käytetään takuulla eri tyyliä, sisältöjä ja markkinointikeinoja kuin millä saadaan koulupoika kiinnostumaan kirjoista. Tästä syystä pienille poikalukijoille ei ehkä ole tarjolla tarpeeksi heitä kiinnostavia kirjoja juuri siinä vaiheessa, kun itsenäinen lukemisharrastuksen ja lukuinnon pitäisi alkaa. He eivät pääse riittävän vapaasti valitsemaan, mitä haluavat lukea.

Luin tätä juttua aamupalapöydässä tokaluokkalaisen pojan kanssa, jolla oli juuri ollut viikonloppuläksynä lukea jotain ja kertoa siitä sitten maanantaina koulussa. Hän oli aivan ihmeissään, että eihän se lukeminen mikään tyttöjen juttu ole. Kerroin lehtijutussa mainittuja mahdollisia selityksiä tyttöjen ja poikien lukemisen eroista, mutta tämä tokaluokkalainen poika ei oikein tunnistanut koko ilmiötä. Heidän luokallaan kuulemma pojat ovat parempia lukijoita ja lukevan miehen mallikin on ihan perhepiirissä.

Minä kyllä olen nainen ja olen toiminut ja toimin edelleen jonkinlaisena portinvartijana lapseni lukemisen suhteen. Mutta lastenkirjatuntemukseni on tietysti vähän erilainen kuin keskimääräisen lapsenlapselleen kirjaa ostavan mummon, samoin näkemys siitä, millaisia kasvatuksellisia näkökohtia kannattaa huomioda kirjan valinnassa. Lukemisinto täytyy minusta ehdottomasti laittaa laadun edelle. Olemme kyllä lukeneet minusta melko heikkolaatuisiakin kirjoja, jos vain olen olettanut, että lapsi saattaisi niistä kiinnostua. Kirjan ja lapsen kiinnostuksenkohteiden pitää kohdata, joten meillä keskitytään kauhuun ja kakkoihin.

Minulla on menossa lastenkirjatuntemukseni kannalta oikeastaan aika antoisa vaihe, jossa paikkailen ammottavia aukkoja. Minä en ole koskaan oikein ollut kiinnostunut alakoululaisten huumorikirjoista enkä siis ole osannut niitä lukea ja arvioida niiden laatua. No, nyt viime aikoina olen saanut rautaisannoksen koululaishuumoria. Olen oppinut heittäytymään enemmän laaduttoman huumorin vietäväksi, vaikka en edelleenkään jaksa henkilökohtaisesti innostua pieru- ja väärinkäsityshuumorista, huumorikauhusta tai huumorifantasiasta. Tutustuminen toki on nyt paljon mielekkäämpää, kun edes yhdellä on hauskaa, ja olen tässä vähitellen oppinut havaitsemaan suuria laatueroja ns. laaduttomassa kirjallisuudessa.

Monessa muussakin kasvatuskysymyksessä olen pyrkinyt luottamaan lapseen enemmän. Vaikka lapsi juuri nyt toimi niin kuin hänen toivotaan jossain vaiheessa toimivan, se ei tarkoita, että suunta olisi väärä. Lukemiseen sovellettuna siis: jos lapsi nyt uppoutuu hirviöjuttuihin ja kakkahuumoriin, se ei tarkoita, etteikö hän koskaan tulisi haluamaan mitään sen laadukkaampaa. Jos hän tässä iässä nyt yleensäkin oppii, että kirjojen kanssa on kivaa, on todennäköisempää, että tämä kokemus kantaa ja ohjaa myöhemmin lukemaan muutakin.

Ja mitenkäs se viikonloppuläksyn kanssa kävi? No, lapsi valitsi viikonloppuläksykirjakseen yhden Kapteeni Kalsari -kirjan. Koulupäivän jälkeen kysyin, mitä opettaja sanoi, kun lapsi oli esitellyt sen, mitä todennäköisimmin hyvin värikkäin sanakääntein ja kummallisuuksia ja kakkahuumoria korostaen. ”Ope huokasi syvään”, kuului virnuileva vastaus.
”Kai sä kerroit opettajalle, mitä me aamulla luettiin lehdestä?” minä kysyin.
”Joo, mä pidin sille kyllä kunnon luennon että just tuon takia pojat ei lue kun niille ei ymmärretä antaa näin hyvää luettavaa!”

Todettakoon kuitenkin, että en usko opettajan huokaisseen syvään siksi, että hän olisi oikeasti arvostellut kirjan laatua. Opettajan nyt vaan kuuluu huokaista syvään monissa eri tilanteissa. Lukekaapa vaikka Ella-kirjoja. Syvä huokaus on opettajan yksi keskeisimmistä tunneilmaisun keinoista. Se ilmaisee, että lapset ovat lahja, ja lahjahevosen suuhun ei katsota.

Hiljaiseloa – tai sitten ei

Posted on

Olen viettänyt pitkään hiljaiseloa, mutta lähinnä blogin suhteen. Muuten touhua kyllä riittää, lepoa ja rauhaa taas vähän vähemmän. Pienempi kiipeilee ja touhottaa ja haluaa lukea tasan viittä kirjaa uudestaan ja uudestaan. Isomman kanssa ei ole ehditty paljon lukea, kun pienempi nukkuu nykyään niin vähän päiväunia. Ja kun on luettu, on luettu Pottereita. Ei siis mitään kerrottavaa lastenkirjarintamalla. Hiukan on innostuskin päässyt hiipumaan. Mutta ehkä tämä tästä. Pikkupörhelö on jo osoittanut lupaavia merkkejä siitä, että kirjamieltymykset ovat hiukan laajenemaan päin.

Tämä lyhyt kuittaus saa nyt toimia myös tämän WordPressin Android-version uusimman päivityksen testauksena. Tämän sovelluksen kanssa on myös ollut aivan liian vaikeaa, jotta olisin kyennyt blogia kirjoittamaan. Panen siis toivoni tähän uuteen päivitykseen. 😀

Ensi syksyn odotusta: Otava ja WSOY

Posted on

Onpa yllättävää! Otavan uutuusluettelosta löysin vain kolme kirjaa, joita odotan! No joo, siksihän minä Tammesta aloitinkin, että sieltä yleensä löytyy eniten kiinnostavia lasten- ja nuortenkirjauutuuksia.

1) Siri Kolu : Pelko ihmisessä. Millaista on elää maailmassa, joka perustuu pelkoon? Nuorten aikuisten romaani kertoo ensimmäisistä vuosista PI-epidemian jälkeen. Jos minä pidän Siri Kolun kirjoista ja dystopioista, niin voinko millään olla pitämättä Siri Kolun kirjoittamasta dystopiasta?

2) Siri Kolu : Me Rosvolat ja vaakunaväijy. Rosvoloiden seuraavaa osaa ja varsinkin sen äänikirjaversiota on meidän perheessä jo kovasti odotettu. Minulla on kyllä kyky tarvittaessa täysin sulkea korvani, mutta miehellä ei. Kun Rosvoloita kuunnellaan autossa joka ainoalla pidemmällä automatkalla, niin miehen toistonsietokyky alkaa vähitellen ylittyä. Kun juoni ja jokainen repliikki on jo tuttu, vähitellen hän alkaa keskittyä epäolennaisuuksiin. Minä kyllä kerroin hänelle, että kirjailija ei välttämättä arvosta, jos hänelle kirjoittaa kirjeen ja listaa jokaisen hänen kirjastaan löydetyn epäloogisuuden tai ajan kulkuun liittyvän mahdottomuuden. Uusi maantierosvokirja saa kuitenkin luultavasti parhaiten tämän suunnitelman unohtumaan.

3) Aino Havukainen & Sami Toivonen : Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen. Tatu ja Patu kuuluvat aivan itsestäänselvästi minun odotuslistalleni. Muinaisille egyptiläisille meikkaava tai muumioiva aamutoimiautomaatti, kivikauden ihmisille mammutinhampailla toimiva viestintäjärjestelmä!

WSOY:n syksyn uutuuksista löytyi jo hiukan enemmän odotettavaa. Kaikkiaan viisi mielenkiintoisten kirjojen jatko-osaa!

1) Justin Cronin : Linnake. Tämä minun on aivan pakko mainita, vaikka se onkin aikuisten kirja. Linnake on jatko-osa Ensimmäiselle siiirtokunnalle, jonka vinkkasin Sivupiiriin pari vuotta sitten. Ensimmäinen siirtokunta oli lukukokemus, josta kesti kuukausia toipua! Toivottavasti jatko-osa on odotuksen arvoinen.

2) Suzanne Collins: Gregor ja turman ennustus (Alismaan tarinat 2). Nälkäpelin kirjoittajan uusi sarja on tietysti luettava. Alismaan tarinoiden ensimmäinenkään osa ei tosin ole vielä luettavissa suomeksi. Kirjaston kannalta on muuten todella ärsyttävää, että sarjan osat ilmestyvät sellaisella tahdilla, että toisen osan hankinnasta ja nidemääristä pitäisi päättää jo siinä vaiheessa, kun ensimmäisenkään osan laadusta ja suosiosta ei ole vielä mitään tietoa.

3) Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (North End 2). Kiinnostavan dystopian toinen osa. Viime aikoina on ilmestynyt monta nuorten dystopiaa, joissa eletään jonkinlaisessa ympäristökatastrofin jälkeisessä maailmassa, mutta North end on ollut minusta näistä toimivin.

4) Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli. Ruben-sarjan kolmas kirja. Mielenkiintoista nähdä, kuinka monen osan verran Ruben-kirjojen tuoreus kestää.

5) Lego ideakirja 2. Uutta hauskaa – rakenna ja leiki. Tämä pitää sitten ostaa välittömästi kotihyllyyn ettei käy niin kuin ensimmäisen osan kanssa: jäätiin ilman. Uutta painosta ei ole vielä näkynyt.

Ensi syksyn odotusta: Tammi

Posted on

Uutuusluetteloita on aina yhtä kiva selailla. Nyt äitiyslomalla – ei kun sittenkin vuosilomalla, kohta hoitovapaalla! – minun täytyy valitettavasti tyytyä vain nettiversioihin, joiden käyttäminen on minusta hankalaa ja epäluontevaa. Jos minunlaisiani ihmisiä vaan on muitakin, niin tuskin fyysinen kirja tulee ihan vielä lähivuosikymmeninä katoamaan. On se paperisten sivujen lehteily vaan niin paljon mukavampaa!

Nyt aloitin uutuusluetteloiden tutkimisen Tammenterhosta, jossa on siis Tammen ensi syksynä ilmestyvät lasten- ja nuortenkirjat. Tein itselleni muistilistan kirjoista, joita jään odottelemaan. Kun en enää ole aukomassa kirjaston uutuuslaatikoita, niin nämä kiinnostavat uutuudet pitää otta itselleen ylös, jotta muistaa niitä sitten syksyllä hyllyistä etsiä!

1) Salla Simukka : Valkea kuin lumi. Lumikki-trilogian toinen osa, jossa liikutaan helteisessä Prahassa. Luin ensimmäisen osan Punainen kuin veri aivan äskettäin ja pidin siitä kovasti. Katsotaan, saanko aikaiseksi kirjoittaa siitä vielä blogiinkin.

2) Tove Appelgren : Vesta-Linnea kuunvalossa. Lasten suuria tunteita Vesta-Linnea -kirjojen tapaan näin kauniin ymmärtäväisellä tavalla kuvaavia kirjoja ei voi olla liikaa!

3) Joe Bluhm : Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo. Kertomus tarinan voimasta ja rakkaudesta kirjoihin. Kuvituksessa näyttäisi olevan viehättävää vanhanaikaisuutta. Ainakin aikuiset yleensä pitävät tämäntyylisistä kirjoista, mutta katsotaan, kuinka tämä uppoaa lapsiin.

4) Hannu Hirvonen : Virtahepojen laulujuhlat. Jatkoa Muriseva metsä -sarjalle. Pia Sakin virtahevot näyttävät hulvattoman hauskoilta ja Hirvonen on Hirvonen, joten täytyyhän tämän olla hyvä!

5) Maria Turtschaninoff : Anaché. Anaché ei muistuta mitään ennen lukemaasi, lupaa Tammi. Turtschaninoffin kirjat ovatkin olleet juuri sellaisia, että niitä on ollut vaikea verrata mihinkään muuhun. Mielenkiintoista nähdä, kuinka erilainen Anaché on. Tarina kertoo hennon tytön kasvusta vahvaksi poikkeusyksilöksi.

6) Liisa Kallio : Pikku Papu ja aarre. Pikku Papun laulut ja sitä myöten myös kirjat tuntuvat olevan tuoreiden äitien keskuudessa suuressa suosiossa. Aikaisemmat Pikku Papu -kirjat ovat jääneet minulta kokonaan väliin, kun tuo isompi lapsi oli jo niin iso ensimmäisen ilmestyessä. Tämän pienemmän pötkylän kanssa voisin nyt tutustua Papuun paremmin.