RSS-syöte

Aihearkisto: tietokirjat

Mitä vanhanaikaisempi, sitä parempi

Posted on

Maailman kulkuneuvot. Maalla, ilmassa, vesillä. Kirjalito 1988. 320 s.

Merten salaisuudet. Weilin+Göös 1997. (Löytöretki-sarja) 158 s.

Meidän ipanalla on ihan pienestä asti ollut vanhanaikainen maku. Kaikki vanha ja historiallinen kiinnostaa aina enemmän kuin mikään uusi ja hieno. Sama pätee paitsi erilaisiin kulkuneuvoihin, myös kirjoihin. Minäkin pidän vanhoista kirjoista, mutta ipana on kyllä sen verran oman tiensä kulkija, että minun olisi ollut mahdoton syöttää hänelle mitään omia näkemyksiäni, ellei hän itsekin olisi luonnostaan samoilla linjoilla. Jos häntä ei joku kirja kiinnosta, niin sitä ei sitten saa hänelle millään väkisin luettua, joten me luemme vain niitä kirjoja, jotka häntä todella kiinnostavat.

Ja mikäs sen helpompaa kuin täyttää hyllyt vanhoilla lastenkirjoilla. Kirppareilta löytää vaikka mitä ja sitten on näitä, kröhöm, ammatin suomia etuja. Moni kirjaston poistokirja on saanut uuden elämän meillä. Joskus otan poistokirjoja kotiin luettaviksi, ja jos ne tuntuvat tutustumisen jälkeen kertakäyttötavaralta, ne päätyvät vielä takaisinkin sinne poistomyyntihyllyyn. Joskus taas niiden joukosta löytyy suursuosikkeja, jotka lunastavat paikkansa kotihyllyssä.

Varoitus! Seuraava vertailu sisältää paljon yleistyksiä, jotka eivät tietenkään päde kaikkiin kirjoihin.

Erityisesti vanhat lasten tietokirjat ovat aivan omaa luokkaansa. Niissä ei yritetä huvittaa ja viihdyttää lasta sellaisella epätoivon vimmalla kuin uusissa kirjoissa. Tekstit ovat pidempiä kokonaisuuksia eivätkä pelkkää silppua. Asioiden yhteydet toisiinsa käyvät selkeämmin ilmi. Kuvat ovat usein tyylikkäitä, selkeitä ja rauhallisia piirroskuvia, joissa ei vauhdilla ja äksönillä mässäillä. Sisältö on yleensä hyvin asiallista eikä mistä tahansa yritetä vääntää pieruhuumoria. Ei sillä, etteikö pieruhuumorikin uppoaisi täysillä tuohon kuusivuotiaaseen, mutta se kuitenkin helposti muuttaa tekstin tyylin aivan toisenlaiseksi, rauhattomammaksi.

imageKotihyllyn lasten poistotietokirjoissa on meillä jo parisen vuotta ollut kaksi kirjaa ylitse muiden. Ne eivät loppujen lopuksi ole mitään aivan hirveän vanhoja kirjoja ainakaan minun näkökulmastani, 24 ja 15 vuotta, mutta ne taitavat olla vähän todellista ikäänsä vanhanaikaisempia kirjoja. Maailman kulkuneuvot on yli kolmen sadan sivun järkäle, jossa käydään läpi vaihe vaiheelta eri liikennevälineiden historia esihistorialliselta ajalta ”nykyaikaan” (=1980-luku) ja ”tulevaisuuteen” (=2000-luku) saakka. Mielenkiintoinen historiallisen suhteellisuudentajun kehittämisen oppitunti tuokin, vanhan tietokirjan tulevaisuutta käsittelevien lukujen lukeminen ja niistä keskusteleminen! Tekstit ovat aika pitkiä siihen nähden, että varmasti tämä kirja on ajateltu lapsen, siis koululaisen, itse luettavaksi, mutta meillä tosiaan tätä luetaan eskarilaiselle ääneen, useimmiten unisaduksi. Yksityiskohtien määrä on välillä aikuisen päätä huimaava. Ipana kuitenkin jaksaa kuunnella vaikka maailman tappiin tekstiä, jossa luetellaan esimerkiksi erilaisten alusten vesillelaskuvuosia, nopeuksia solmuina ja uppoumia tonneina. Ipanan matemaattinen käsityskyky ei oikeasti millään riitä näiden lukujen merkitysten hahmottamiseen, mutta väliäkös sillä, jos asia kerran kiinnostaa. Osa tekstistä on onneksi yleisluontoisempaakin tietoa, ei pelkkää ominaisuuksien ja lukujen luetteloa. Ja ne kuvat! Aivan mahtavan tyylikkäitä ja nostalgisia!

image

image

image

imageToinen suosikki on Merten salaisuudet, joka kuuluu Löytöretki-nimiseen lasten tietokirjasarjaan. Sarjassa on paljon kiinnostavia kirjoja, joita kyllä löytää erittäin helposti kirppareilta ja kirjastojen poistohyllyistä, mutta olen koittanut pitää edes jotain rajaa kirjojen jemmaamisessa, joten Merten salaisuudet on ainoa tämän sarjan kirja meidän kotihyllyssämme. On meillä luettu uudempiakin meriaiheisia tietokirjoja, joista useimmat ovat paljon hienompia, kekseliäämpiä, niissä on upeammat kuvat ja mitä kaikkea, mutta sitten kuitenkin juuri tähän kirjaan palataan kerta toisensa jälkeen. Merten salaisuuksissa asiat esitetään monipuolisesti ja selkeästi, sopivan yksinkertaisesti mutta silti lasta väheksymättä. Erityisen mielenkiintoisia ipanan mielestä ovat luvut, joissa kerrotaan mereen liittyvistä myyteistä ja salaperäisistä tapahtumista: merten jumalista, taruolennoista, merihirviöistä, Atlantiksesta, Lentävästä hollantilaisesta ja Bermudan kolmiosta.

image

image

image

Upea ideakirja

Posted on

Lipkowitz : LEGO ideakirja. Rakenna mitäimage vain. WSOY 2012. 198 s.

Taitaa olla jo yli kymmenen vuotta aikaa siitä, kun viimeksi on ilmestynyt legorakenteluopas. Tätä nyt ilmestynyttä LEGO ideakirjaa odotin siis oikein innolla. No, jollain kauppareissulla sitten huomasin että nyt se on tullut! Selasin sitä pikaisesti ja petyin. Odotin jotain samanlaista kuin noissa vanhemmissa oppaissa, joissa oli aika selkeitä ja yksinkertaisia ohjeita, joissa rakennettiin aivan peruspaloista esimerkiksi erilaisia eläimiä. (Hei, onpa hieno! Mikä se on? Onko se kirahvi? Eiku hevonen? Ai se on seepra mutta punainen…?) Tässä kirjassa taas on uskomattoman upeita, monesti aivan autenttisen näköisiä rakennelmia, joissa on käytetty paljon erikoispaloja, ja muutenkin niissä saatetaan tarvita niin valtavia määriä samanlaisia paloja, että ne saadakseen pitäisi ostaa todella monta legopakettia.

Etukäteen ajattelin, että totta kai tämä kirja hankitaan kotiin. Pikaisesti sen nähtyäni totesin, että antaapa olla, ei tarvita. Mutta sitten kuitenkin päädyin lainaamaan sen kirjastosta ja tutustuin siihen vähän paremmin. Ja totesin että tämähän on aivan upea kirja!  Aikuiset legoharrastajat esittelevät omia ideoitaan ja mallejaan, kertovat harrastuksestaan ja antavat vinkkejä siihen, mitä kaikkea legoista voi tehdä ja millaisia erilaisia tekniikoita rakentelussa voi käyttää. Eipä ole koskaan tullut mieleen tehdä legoista mosaiikkeja! Hei legoillahan voi pelata vaikka shakkia! Legoista voi tehdä vaikka kynä- tai cd-telineen tai jopa oikeita huonekaluja! Tai vaikka nukkekodin legohahmoille kalusteineen kaikkineen! Siis kuinka tyhmä ihmisen täytyy olla, ettei jo kirjan nimestä tajua, että ei tästä ole tarkoituskaan saada vain sellaisenaan toteutettavien mallien ohjeita, vaan inspiraatiota ja ideoita! Ipana lueskeli kirjaa aivan lumoutuneena, ja täytyy myöntää, että juutuin minäkin siihen eräänä iltana niin, että nukkumaanmenoaika ehti mennä jo reilusti ohi. Tämän kirjan ajatuksena on muistuttaa nimenomaan siitä, että paloista voi tehdä mitä vain. Aina ei tarvita mitään valmiita paketteja ja ohjeita. Ja sitä paitsi, kun vähän tarkemmin asiaan paneutuu, niin kyllä tästäkin kirjasta löytyy niitä pieniä ja yksinkertaisia malleja. Ne suuret ja mahtavat vain hyppäävät ensimmäisinä silmille.

Pelkäsin myös hiukan sitä, että ideakirjasta ipana saa idean ruveta vinkumaan mitä erilaisimpia hienoja erikoisosia ja uusia legoja, mutta ihan maltillisesti hän on suhtautunut ja rakennellut noista jo olemassaolevista legoista tyytyväisenä. Itseni sen sijaan löysin sitten Huuto.netistä etsiskelemässä mielenkiintoisia ja hauskoja uusia legopalikoita. No hei, jos kerran on olemassa legokäärme ja legolepakko, niin onhan ne nyt tietenkin hankittava! Melkein tekisi mieli kartuttaa ihan omaa lego-kokoelmaa, koska ipana saattaisi tykätä vähän kyttyrää, jos minä varaisin kovin paljon hänen legopalikoitaan johonkin omiin rakennelmiini…

Hmm. Pitäisikö tästä nyt päätellä, että aika inspiroiva kirja tämä on?

Tämän idean mukaan valmistettuja tykkejä meillä on jo kymmenen.

Uskomattomia legomosaiikkeja

Eläinten musiikkiopisto

Posted on

imageGenevieve Helsby : Eläinten musiikkiopisto. Nemo, 2010. 64 s. Kuvitus : Jason Chapman

Eläinten musiikkiopisto käy läpi sopivan kompaktissa paketissa ja sopivan yksinkertaisesti, hauskasti ja mielenkiintoisesti klassisen musiikin perusasiat. Kirjan mukana on myös cd-levy, jossa on kirjaan liittyviä musiikkinäytteitä. Ensin kirjassa käydään läpi, millaisissa paikoissa tai tilanteissa klassista musiikkia voi kuulla. Seuraavaksi esitellään kahdeksan länsimaisen taidemusiikin säveltäjää ja lopuksi klassisessa musiikissa käytettävät soittimet.

Ilahduttavaa muuten, että esiteltävien säveltäjien joukossa on myös John Adams. Eipä pääse lapselle suotta muodostumaan sellaista kuvaa, että klassinen musiikki tarkoittaisi vain tietyntyylistä jokunen sata vuotta sitten sävellettyä musiikkia. Minä todella ilahduin kun törmäsin tähän kirjaan. Yleistä musiikkitietoa lapsille kuvakirjamaisen tietokirjan muodossa! Se oli pakko hankkia omaksi, vaikka ei minulla ehkä mitään suuria odotuksia tämän kirjan suhteen ollut. En kuvitellut, että tämä (tai mikään muukaan) kirja saisi lapsen uuden ja ihmeellisen musiikki-innostuksen valtaan. Jos klassinen musiikki, sen säveltäjät ja soittimet eivät lasta jo valmiiksi vähän kiinnosta, niin eivät ne kiinnosta tämän kirjan jälkeenkään. Mutta toisaalta minä ainakin pidän siitä, että Eläinten musiikkiopisto ei yritä olla liian hauska eikä kosiskele sellaisia, joita kirjan aihe ei kiinnosta. Tällaisenaan se on kuitenkin ihan riiittävän hauska, riittävän monipuolinen ja riittävän informatiivinen ja musiikista kiinnostuneelle lapselle aivan mahtava kirja ja cd -paketti.

Yhdenlaisen ihmeen tämä musiikkiopisto kyllä teki. Tämän kirjan lukemisen ja levyn kuuntelemisen jälkeen ipana pystyy hämmästyttävällä osumatarkkuudella tunnistamaan radiosta kuuluvan satunnaisen klassisen teoksen säveltäjän. Ainakin Mozart, Haydn ja jopa Offenbach on onnistuttu hyvin tunnistamaan, vaikka teos olisi aivan toisen tyyppinen kuin tässä kirjassa säveltäjältä esitelty teos. Silloin, kun arvaus osuu pieleen, se arvauskin on kuitenkin niin hyvä, että itsekin olisin saattanut ehdottaa samaa.

Onhan se tämäkin tyhjää parempi

Posted on

Jozua Douglas : Dinosaurukset. Tahtoo tietää -sarja. Lasten Keskus 2012. 29 s. Kuvitus: Barbara van Rheenen
Dinojuna on saanut entistä pienemmät lapset innostumaan dinosauruksista. Kirjastossa tuli välillä vaikeuksia suositella dinosauruskirjoja 3-4 –vuotiaille, kun ennen dinokirjojen lukijat olivat pääosin 6 – 9 –vuotiaita poikia, joita useimmiten kiehtoi dinosauruksissa eniten t-rex, allosaurus ja muut mahdollisimman petomaiset otukset, lihansyöjät ja niiden hurjat leuat ja saalistustavat. Olemassa olevat kirjat ovat sitten sen mukaisia, eli välillä vähän hurjia ja verisiäkin. Nyt sitten pitäisi löytää kirjoja paljon pienemmille, joille dinosaurukset ovat ystävällisiä, mukavia ja leikkisiä pikkuotuksia. Kysyntä ja tarjonta eivät ihan kohtaa. Joiltain asiakkailta tuli jo vähän sanomisia, että kirjat ovat liian hurjia ja että 5-vuotiaankin kanssa meni dinokirjan lukeminen itkuksi. Mutta paha se on kirjastossa muuta tarjota kuin mitä on viime vuosina julkaistu. Edes dinosaurusaiheisia kuvakirjoja ei ole paljon ollut tarjota, mitä nyt Harri ja dinot -kirjat ja pari muuta yksittäistä.

Sikäli siis odotin paljon, kun keväällä huomasin, että Lasten Keskukselta on ilmestymässä selvästi pienemmille tarkoitettu Tahtoo tietää -sarjaan kuuluva kuvakirjatyyppinen dinosaurustietokirja. Mutta eipä tästä nyt mitään suursuosikkia taida tulla. Minä ainakin petyin. Toki on myös niin, että meidän ipana on jo jossain määrin ohittanut kuvakirjaiän eikä tällainen my first dinosaur book -tyyppinen kirja tuo edes mitään uutta tietoa, joten emme kyllä enää kuulu tämän kirjan kohderyhmäänkään. Kuvitus on kyllä minusta aika kökkö, ja kirjan ns. kaunokirjalliset osuudet (pieni sarjakuvatarina ja kaksi dinosaurusrunoa) ovat myös vähän vaivaannuttavaa luettavaa. Entä tarvitaanko ihan oikeasti dinosauruskirjaan mielenkiinnon tuojaksi tai hauskuuden ja havainnollisuuden apuvälineeksi kakka- tai pieruhuumoria, ja vieläpä kolme kertaa näinkin lyhyessä kirjassa? Minun makuuni aika halpahintaista, tai sitten olen vain huumorintajuton. Kyllä kai tämäkin paremman puutteessa kelpaa, kun niitä pienten dinokirjoja vaan on niin heikosti.

%d bloggaajaa tykkää tästä: