RSS-syöte

Ahmattien yö

Posted on

Onkeli: Ahmattien yö. Kekriseikkailu. (Talonpoikaiskulttuurisäätiön julkaisuja n:o 4) Maahenki 2013. 62 s. Kuvitus: Jussi Kaakinen. 2015.09.23 04.33.07.057

Lapset lähtevät eksentrisen mummonsa kanssa laittamaan mökkiä talvikuntoon. Mummon kanssa tavallinen on aina erikoista ja jännittävää, ja 10- ja 8-vuotiaat Kake ja Liisa ovat siitä innoissaan. 18-vuotias kuskina toimiva serkkupoika Tapsa sen sijaan toivoisi mummolta hiukan aikuismaisempaa käytöstä ja kiusaantuu mummon kummallisista kengänheittelyistä.

Matkalla mummo alkaa kertoa lapsille kekristä:

”Kekrinä syödään ja juodaan läpi yön. Köyhät ja rikkaat ovat ystäviä keskenään. Kukaan ei käy nukkumaan. Kekrinä ovat liikkeellä hyvät ja pahat henget. Kuolleet nousevat haudoistaan – ”

”Kuolleet. Minkä takia?” Kake kysyi.

”Ne tarkistavat, että on pidetty nurkat kunnossa”, Mummo vastasi. ”Jos ne eivät ole tyytyväisiä, pahat henget ottavat vallan ja talo syöksyy turmioon.”

”Kun minä olin lapsi, meillä katettiin ruokapöytä myös kuolleille. Kävimme sillä aikaa saunassa. Ja aivan totta, ruuat oli syöty palatessamme sisään”, Mummo tarinoi.

Synkällä metsätiellä Mummon vanha Volvo Amazon alkaa nykiä ja temppuilla. Auton valokeilassa näkyy kyttyräselkäinen, päätön hirvitys ja yhtäkkiä auto sammuu. Mummo, Kake, Liisa ja Tapsa lähtevät pimeyden keskelle pysähtyneestä autosta ulos etsimään apua. Jospa lähistöltä löytyisi joku talo!

Vapaaherra von Lapio on päättänyt ensimmäisen kerran elämässään uskaltautua viettämään kartanossaan kekri-illallista. Ennen illallista on siivottu koko palvelusväen voimin jo viikko, mutta viimeiset valmistelut von Lapio tekee itse. Hän tekee kekritaikoja ja ajaa talosta pois kaikki kutsumattomat vieraat, kaikki ötökät seinien raoista ja tapettien takaa. Sitten hän kutsuu kuolleet sukulaiset aterialle ja kohtaa menneet sukupolvet, myös sen pelottavan ja ilkeän isoisän, jota hän ei oikeastaan ollut vieraakseen toivonut.

Tielle jääneet matkalaiset kyllä päätyvät lopulta jokainen jonnekin talolle, mutta avun lisäksi he löytävät kekriyön maagisen ja aavistuksen kalmanhajuisen tunnelman!

Koeyleisöni eli yksi 9-vuotias tykkäsi Ahmattien yöstä. Kekrin maailma teki selvästi vaikutuksen ja hän toivoi, että kekriä oikeasti nyky-Suomessa vietettäisiin. Kekriperinnetiedon levittäjänä Ahmattien yö toimiikin aika kivasti, vaikka puhtaasti kirjana se ei ole ihan parasta A-ryhmää. Tarina on minusta turhan monipolvinen ja hahmoton. Jos sen tunnelmaan ei pääse mukaan, juoni itsessään ei ole kovin looginen ja vetävä. Kirja nojaa monien joulukirjojen tapaan johonkin olemassa olevaan, tunnettuun tunnelmaan, tässä tapauksessa kekrin taikaan. Mutta kekrin aistivoimainen, kahden maailman rajalla oleva tunnelma ei ole nykylapsille eikä aikuisillekaan tuttu eikä se siis välttämättä kanna kovin pitkälle. Toisaalta ratkaisu on hyvä, koska juuri tällainen tarina, jossa kekrin maailma esitetään muka nykymaailmassa elävänä perinteenä eikä historiallisena jäänteenä, saattaakin herättää henkiin jotain jo kerran kuollutta. Sama ongelma kyllä toistuu monissa joulukirjoissakin, sillä niin tunnettu ja yhtenäinen juhla kuin joulu Suomessa vielä on, kaikkien kokemus joulun tunnelmasta ei ole samanlainen.

Vaikka Ahmattien yö ei ihan minun varauksetonta suosiotani saakaan, olen iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu. Kekrissä on jotain sellaista, jonka soisi kyllä nousevan takaisin suomalaiseen juhlaperinteeseen sillaksi pyhäinmiestenpäivän synkistelyn ja halloweenin kaupallisen hirviökarnevaalin välille. Herkuttelu ja mässäily ei kekrinä ole kulutusjuhlaa vaan tapa juhlistaa luonnonkiertoa. Kirjan lopussa on lyhyt, yhden sivun mittainen tietopaketti kekristä, mutta lisää tietoa ja opetusmateriaaleja löytyy Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekrisivuilta.

2015.09.23 04.37.11.821

Kekripukki mellastaa maakellarissa

Onkelin kerrontatyyli on joidenkin makuun liian selittävä ja alleviivaava. Hän kirjoittaa asiat auki ja paitsi kertoo tarinaa, samalla myös asettuu tarinan ulkopuolelle kertomaan tarinassa mainituista asioista, tarinan rakenteesta ja tilanteesta, elämästä, tarinan ulkopuolisesta maailmasta ja psyykkisestä todellisuudesta, joka vaikuttaa tarinan henkilöiden ajatuksiin ja tekoihin. Ahmattien yössä on Onkelin muiden lastenkirjojen tapaan koko ajan aikuisen ohjaavan ja lämpimän läsnäolon tunne.  Lapselle voi tulla turvallinen tunne siitä, että edes tarinan kautta on olemassa aikuinen, joka on vierellä ja selittää asioita, joita ei ole tapana selittää.

Jussi Kaakisen kuvitus toimii tässä tarinassa erinomaisesti. Tarina ja kuvitustyyli vetoavat kumpikin samaan ikäluokkaan ja kuvien synkkyys ja hauskuus ovat tarinaan nähden sopivassa tasapainossa. Värikuvien lisäksi kirjassa on mustavalkoisia siluettikuvia, jotka onnistuvat korostamaan kekrin historiallista ja salaperäistä tunnelmaa.

2015.09.23 04.32.37.775

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: