RSS-syöte

Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2015

Mitä tapahtuu, kun maailman kamalin naapuri saa maailman kamalimman naapurin?

Posted on

Camilla Kuhn: Miten herra Yrmäs Korttelikyylääjä joutui kauhukääkkien kaksintaisteluun ja maailma melkein muuttui ruusunpunaiseksi. Nemo 2009. 33 s.

wpid-20151023_085047.jpg

 

Yrmäs Korttelikyylääjä on kauhukääkkä. Se sellainen äreä ukkeli, joka laittaa rappukäytävään rivin se-ja-se-kiellettyä -lappuja, jolla on kauko-ohjattava juorupeili naapureiden kyttäämistä varten ja joka reagoi joka ikiseen roskaan, ääneen tai muuhun epäkohtaan maailmassa vihaisesti, kovaäänisesti ja kohtuuttomasti.

Mutta kakarat vain räkättivät. Yrmäs Korttelikyylääjä on hauskinta, mitä he tietävät. Vähän hämärä hyypiö! Kukaan muu ei tee yhtä hassuja juttuja!

Yrmäs Korttelikyylääjän terveiset yläkerran naapurille, joka on ihan varmaan syyllinen siihen, että suklaapatukan käärepaperi roikkuu roskiksen ulkopuolella.

Yrmäs Korttelikyylääjän terveiset yläkerran naapurille, joka on ihan varmaan syyllinen siihen, että suklaapatukan käärepaperi roikkuu piharoskiksen ulkopuolella.

Mutta eräänä päivänä samaan rappukäytävään muuttaa uusi asukas, joka järkyttää Yrmäksen rauhaa. Hän soittaa hätäpuhelun KyHKÄän (Kyylääjien, Hapannaamojen ja muiden Kärttyisten Äijänkääkkien yhdistykseen) ja käy ilmi, että Tuohtuneiden Tanttojen Tukiyhdistys on juuri sijoittanut taloon yhden räpätädin, Priitta Linnunlaulun, joka ensiluokan mestariräpätäti. Tätä ei Yrmäs voi sulattaa.

Röyhkeyden huippu! Tässä rapussa vakoilen vain minä, Yrmäs Korttelikyylääjä, minä eikä kukaan muu!

Ainoa ratkaisu on kauhukääkkien kaksintaistelu. Yrmäs haastaa Priitan heittämällä hanskan tämän ovea päin. Kauhukääkät kohtaavat huomisaamuna, hyvissä ajoin ennen kuin bingo alkaa seniorikansalaisten juttutuvassa, ja kaksintaistelun häviäjän on välittömästi muutettava pois. Seuraavana päivänä kauhukääkät ja suuri joukko yleisöä kokoontuvat Kiusankuja 5:n pihaan. Kaksintaistelussa kumpikin pääsee näyttämän taitonsa erilaisissa kauhukääkille ominaisissa lajeissa: sompailussa suojatiellä ja vitkuttelussa, juoruilussa aidan yli roikkuen kunnes kuulijoiden korvat putoavat päästä ja niin edelleen.

Mutta sitä Yrmäs ei ollut ottanut huomioon, että hän saattaisi myös hävitä!

Kaksintaistelun hävinnyt Yrmäs tuntee joutavansa kaatopaikalle kaiken muun vanhan rojun sekaan.

Kaksintaistelun hävinnyt Yrmäs tuntee joutavansa kaatopaikalle kaiken muun vanhan rojun sekaan.

Tämä kirja osuu hauskasti lapsuuden ja varhaispuberteetin välimaastoon. Kirja on oikeastaan aika kuvakirjamainen, vaikka se meidän kirjastossamme onkin sijoitettu satukirjoihin. Yrmäs on ehkä lähinnä runsaasti kuvitettu lyhyt lastenromaani. Tekstimäärältään Yrmäs Korttelikyylääjä vastaisi helppolukuista kirjaa, mutta koska tekstin pienuus ja vanhanaikaisen kirjoituskoneen epätasaisuutta jäljittelevä kirjaisinlaji voivat vaikeuttaa lukemista, se ei kuitenkaan ole helppolukuinen.Todellinen kohderyhmä ei olekaan kuva- tai satukirjaikäiset eivätkä edes ne helppolukuisia itsenäisesti lukemaan siirtyneet vaan vielä hiukan isommat lapset: ne, jotka alkavat suorastaa haluta nähdä asiat niin, että joku ”rageaa” heille aivan syyttä suotta. Tässä kirjassa toki irvaillaan kauhukääkille ja myönnetään, että osa aikuisista suhtautuu aivan tarpeettoman negatiivisesti siihen, että toiset ihmiset näkyvät ja kuuluvat eivätkä kaikki toimi täsmälleen niin kuin kauhukääkän mielestä pitäisi toimia. Mutta sitten toisaalta tarina saa lukijan tuntemaan myötätuntoa yksinäistä ja itsensä tarpeettomaksi tuntevaa kääkkää kohtaan.

Ahmattien yö

Posted on

Onkeli: Ahmattien yö. Kekriseikkailu. (Talonpoikaiskulttuurisäätiön julkaisuja n:o 4) Maahenki 2013. 62 s. Kuvitus: Jussi Kaakinen. 2015.09.23 04.33.07.057

Lapset lähtevät eksentrisen mummonsa kanssa laittamaan mökkiä talvikuntoon. Mummon kanssa tavallinen on aina erikoista ja jännittävää, ja 10- ja 8-vuotiaat Kake ja Liisa ovat siitä innoissaan. 18-vuotias kuskina toimiva serkkupoika Tapsa sen sijaan toivoisi mummolta hiukan aikuismaisempaa käytöstä ja kiusaantuu mummon kummallisista kengänheittelyistä.

Matkalla mummo alkaa kertoa lapsille kekristä:

”Kekrinä syödään ja juodaan läpi yön. Köyhät ja rikkaat ovat ystäviä keskenään. Kukaan ei käy nukkumaan. Kekrinä ovat liikkeellä hyvät ja pahat henget. Kuolleet nousevat haudoistaan – ”

”Kuolleet. Minkä takia?” Kake kysyi.

”Ne tarkistavat, että on pidetty nurkat kunnossa”, Mummo vastasi. ”Jos ne eivät ole tyytyväisiä, pahat henget ottavat vallan ja talo syöksyy turmioon.”

”Kun minä olin lapsi, meillä katettiin ruokapöytä myös kuolleille. Kävimme sillä aikaa saunassa. Ja aivan totta, ruuat oli syöty palatessamme sisään”, Mummo tarinoi.

Synkällä metsätiellä Mummon vanha Volvo Amazon alkaa nykiä ja temppuilla. Auton valokeilassa näkyy kyttyräselkäinen, päätön hirvitys ja yhtäkkiä auto sammuu. Mummo, Kake, Liisa ja Tapsa lähtevät pimeyden keskelle pysähtyneestä autosta ulos etsimään apua. Jospa lähistöltä löytyisi joku talo!

Vapaaherra von Lapio on päättänyt ensimmäisen kerran elämässään uskaltautua viettämään kartanossaan kekri-illallista. Ennen illallista on siivottu koko palvelusväen voimin jo viikko, mutta viimeiset valmistelut von Lapio tekee itse. Hän tekee kekritaikoja ja ajaa talosta pois kaikki kutsumattomat vieraat, kaikki ötökät seinien raoista ja tapettien takaa. Sitten hän kutsuu kuolleet sukulaiset aterialle ja kohtaa menneet sukupolvet, myös sen pelottavan ja ilkeän isoisän, jota hän ei oikeastaan ollut vieraakseen toivonut.

Tielle jääneet matkalaiset kyllä päätyvät lopulta jokainen jonnekin talolle, mutta avun lisäksi he löytävät kekriyön maagisen ja aavistuksen kalmanhajuisen tunnelman!

Koeyleisöni eli yksi 9-vuotias tykkäsi Ahmattien yöstä. Kekrin maailma teki selvästi vaikutuksen ja hän toivoi, että kekriä oikeasti nyky-Suomessa vietettäisiin. Kekriperinnetiedon levittäjänä Ahmattien yö toimiikin aika kivasti, vaikka puhtaasti kirjana se ei ole ihan parasta A-ryhmää. Tarina on minusta turhan monipolvinen ja hahmoton. Jos sen tunnelmaan ei pääse mukaan, juoni itsessään ei ole kovin looginen ja vetävä. Kirja nojaa monien joulukirjojen tapaan johonkin olemassa olevaan, tunnettuun tunnelmaan, tässä tapauksessa kekrin taikaan. Mutta kekrin aistivoimainen, kahden maailman rajalla oleva tunnelma ei ole nykylapsille eikä aikuisillekaan tuttu eikä se siis välttämättä kanna kovin pitkälle. Toisaalta ratkaisu on hyvä, koska juuri tällainen tarina, jossa kekrin maailma esitetään muka nykymaailmassa elävänä perinteenä eikä historiallisena jäänteenä, saattaakin herättää henkiin jotain jo kerran kuollutta. Sama ongelma kyllä toistuu monissa joulukirjoissakin, sillä niin tunnettu ja yhtenäinen juhla kuin joulu Suomessa vielä on, kaikkien kokemus joulun tunnelmasta ei ole samanlainen.

Vaikka Ahmattien yö ei ihan minun varauksetonta suosiotani saakaan, olen iloinen, että tämä kirja on kirjoitettu. Kekrissä on jotain sellaista, jonka soisi kyllä nousevan takaisin suomalaiseen juhlaperinteeseen sillaksi pyhäinmiestenpäivän synkistelyn ja halloweenin kaupallisen hirviökarnevaalin välille. Herkuttelu ja mässäily ei kekrinä ole kulutusjuhlaa vaan tapa juhlistaa luonnonkiertoa. Kirjan lopussa on lyhyt, yhden sivun mittainen tietopaketti kekristä, mutta lisää tietoa ja opetusmateriaaleja löytyy Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekrisivuilta.

2015.09.23 04.37.11.821

Kekripukki mellastaa maakellarissa

Onkelin kerrontatyyli on joidenkin makuun liian selittävä ja alleviivaava. Hän kirjoittaa asiat auki ja paitsi kertoo tarinaa, samalla myös asettuu tarinan ulkopuolelle kertomaan tarinassa mainituista asioista, tarinan rakenteesta ja tilanteesta, elämästä, tarinan ulkopuolisesta maailmasta ja psyykkisestä todellisuudesta, joka vaikuttaa tarinan henkilöiden ajatuksiin ja tekoihin. Ahmattien yössä on Onkelin muiden lastenkirjojen tapaan koko ajan aikuisen ohjaavan ja lämpimän läsnäolon tunne.  Lapselle voi tulla turvallinen tunne siitä, että edes tarinan kautta on olemassa aikuinen, joka on vierellä ja selittää asioita, joita ei ole tapana selittää.

Jussi Kaakisen kuvitus toimii tässä tarinassa erinomaisesti. Tarina ja kuvitustyyli vetoavat kumpikin samaan ikäluokkaan ja kuvien synkkyys ja hauskuus ovat tarinaan nähden sopivassa tasapainossa. Värikuvien lisäksi kirjassa on mustavalkoisia siluettikuvia, jotka onnistuvat korostamaan kekrin historiallista ja salaperäistä tunnelmaa.

2015.09.23 04.32.37.775

Kirjamessuilla Turussa

Posted on

Tein kesken työpäivän pikaisen parin tunnin tehoiskun Turun kirjamessuille. Yllättävän hyvin siinä ajassa ehti kuunnella keskusteluja ja haastatteluja, syödä messukarkkia ja ostaa pari uutuuskirjaa.

Aloitin kierrokseni kuuntelemalla keskustelua poikien vähenevästä lukuharrastuksesta. Keskustelijoina olivat kirjailija Jyri Paretskoi, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, opettaja Penjami Lehto ja Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä. Keskustelu oli mielenkiintoista kuultavaa, mutta en edes yritä referoida sitä, vaan nostan esiin eniten ajatuksia herättäneitä kommentteja.

Penjami Lehto totesi, että lukuharrastuksen pohja rakennetaan kotona. Jos sitä työtä ei ole tehty, ei koulussa ihmeisiin pystytä. Tästä olen kyllä samaa mieltä, ja se pistääkin miettimään kirjaston tekemän työn suuntautumista. Tällä hetkellä ainakin meillä panostetaan esimerkiksi kirjavinkkauksessa kaikkein eniten yhteistyöhön koulujen kanssa. Koululaiset on helppo tavoittaa laajasti, kattavasti ja sikäli myös melko tasa-arvoisesti koulun kautta. Mutta tämä työ ei välttämättä tue kotien ja perheiden yhteistä lukuharrastusta. Mitä uusia toimintatapoja meidän pitäisi kirjastossa kehittää, jotta voisimme olla mukana tekemässä lukuharrastuksesta perheiden yhteistä juttua?

Keskustelussa peräänkuulutettiin myös lukevan miehen mallia ilman nörttileimaa. Isien rooli koettiin hyvin tärkeäksi, mutta Jyri Paretskoi huomautti, että kaikkea vastuuta ei voi miehillekään sysätä: koulut ja kirjastot ovat naisia väärällään. Ehkä heidänkin toimintatavoissaan voisi olla jotain kehittämistä? Kyllä, samaa mieltä tästäkin.

Paitsi että pojille tarvitaan kirjoja heitä kiinnostavista aiheista, minun mielestäni tarvitaan myös arvostusta näille kirjoille, ja tämä taitaa koskea aivan erityisesti naisia. Lukuharrastukseen kannustavat opettajat, kirjastoihmiset ja vanhemmat suhtautuvat usein aika alentuvasti poikia kiinnostaviin aiheisiin.  ”No, pääasia että edes jotain lukee” on turhan yleinen kommentti poikien kirjavalintoihin. Lukeva poika ei siis välttämättä saa edes aikuisilta todellista kannustusta ja vastakaikua lukemiselleen. Lannistavaa! Tällainen tilanne ei ole omiaan tekemään lukemisesta houkuttelevaa.

Poikia kiinnostavat ja heihin helposti uppoavat aiheet eivät tee kirjasta automaattisesti huonoa. Toki on paljon heikkolaatuisiakin kirjoja, jotka myydään hirviöiden ja pierun voimalla, mutta pierusankarista tai ulkoavaruuden zombihirviöstä voi kirjoittaa hyviäkin kirjoja. Aikuisten pitäisi tutustua näihin kirjoihin avoimin mielin ja löytää joukosta ne anarkistisimmat helmet, joita voi aivan vilpittömästi suositella lasten luettavaksi!

Penjami Lehto peräänkuulutti lukemisharrastukseen myös nuoria nettimaailmassa houkuttelevaa sosiaalista ulottuvuutta ja mahdollisuutta jakaa kokemuksia ja elämyksiä. Jos edes kirjojen puolestapuhujat eivät halua olla jakamassa poikien kanssa samaa lukukokemusmaailmaa, keistä se poikien lukemisyhteisö sitten voisi muodostua? Harry Potter on omaa luokkansa siinä, että aikuisetkin tunnustavat sen maailman lumovoiman ja HP-fani voi kokea olevansa osa maailmanlaajuista yhteisöä. Somemaailman jakamiskulttuuriin tottuneet pojat tarvitsevat tällaisen kokemuksen muistakin kirjoista.

Muitakin keinoja poikien lukemisen edistämiseksi lueteltiin: kattava kirjastoverkko, satsaus kirjojen brändäykseen ja visuaalisuuteen sekä kirjojen sisältöihin, joihin pitäisi saada lisää jännitystä, nopeatempoisuutta, elokuvien ja pelien elementtejä sekä vähän seksiä. No joo, tätä viimeistä ei ehkä ihan vielä näille lukutaivaltaan aloitteleville alaluokkalaisille kuitenkaan.

Tämän keskustelun jälkeen kävin vielä kuuntelemassa Roope Lipastia, joka kertoi kirjastaan Viikinkisolmu sekä Siri Kolua, joka puhui Taika Taksisesta ja Me Rosvoloista. Varsinkin itseään ylikasvaneeksi yhdeksänvuotiaaksi tituleerannut Siri Kolu sai minut muotoilemaan mielessäni vielä lisää ohjeita poikien lukuharrastuksen edistämiseksi: Ole mukana! Anna mielikuvituksen ja lapsen maailman anarkistisen ajattelun voittaa järki, logiikka ja hyvä maku. Lähde mukaan tarinaan, jossa voi tapahtua mitä tahansa ja jokainen käänne on edellistä uskomattomampi. Nauti älyttömyydestä ja maailmasta ilman rajoja!