Kirjavan kissan luontoretki

Lotta Kujanpää: Kirjavan kissan luontoretki. Maahenki 2015. 48 s. Kuvitus: Ilma-Sofia Kuismanen

Kirjavan kissan luontoretki on runomuotoinen ja humoristinen matka pohjoisen luontoon. Matkalla tavattavat eläimet eivät kuitenkaan ole ihan tavallisia pulliaisia, vaan jokaisella on oma luonne, omat tapansa ja omat unelmansa. Vähemmistövaltuutettu rouva Norppa Lumouksen puolue ajaa luonnonsuojeluasiaa ja luonnollisesti myös norppien oikeutta omaan elintilaan. Metsotkin taistelevat elintilan puolesta, sillä niillä on käynnissä reviirikiista perisuomalaiseen tapaan: saako naapurin tontille rakentaa?

 

Runokuvakirja on mielenkiintoinen ja hankala kuvakirjatyyppi. Siinä on tavallista enemmän asioita, jotka voivat mennä pieleen. Kuvituksen, tarinan ja hahmojen lisäksi oma haasteensa on siinä, kuinka ymmärrettävä tarinan juju on, kun se on runomuodossa. Runomuotoinen tarina ei etene suoraviivaisesti ja kieli on kimurantimpaa, joten luonnollisesti tekstin selkeys kärsii. Tässä tarinassa vieläpä seikkailee sekä satukissa että oikeat luonnon eläimet ja loruissa on sekä eläinten humoristista inhimillistämistä että tietoa luonnoneläimistä, joten näillä aineksilla olisi erittäin helppo epäonnistua. Lopputulos voisi olla melkoinen sillisalaatti, mutta ei, tämähän on erittäin onnistunut runokuvakirja! Riimit eivät onnu, rytmi vaihtelee mukavasti ja runoissa on sopivaa kekseliäisyyttä, jotta sekä lapsi että aikuinenkin jaksavat lukea kirjaa moneen kertaan. Kirjan lopussa kirjava kissa antaa vielä vinkkejä seuraavaa lukukertaa varten: luontoretkellä voi vaikka tutkia perhosia, laskea etanoita tai etsiä vesihiittä ja lukea kirjaa uudestaan ja uudestaan. Kirjavaa kissaa olisi mukava päästä lukemaan kotisohvalla ääneen, mutta sitä luultavasti joudun vielä odottamaan, sillä meillä on hyvin epäluuloisesti uusiin asioihin suhtautuva kolmevuotias. Uusia kirjojakaan ei ihan noin vain voida lukea, vaan se vaatii viikkojen ajan hienovaraista tyrkyttämistä.

Kirjavan kissan kuvitus on positiivinen yllätys. Harvoin törmää uusiin lastenkirjakuvittajiin, joiden jälki olisi näin valmista ja toimivaa. Kirja on saanut alkunsa Lotta Kujanpään ja Ilma-Sofia Kuismasen yhteisestä näyttelystä, jossa kuvat ja lorut olivat esillä ja saivat hyvää palautetta. Ei ole silti itsestäänselvää, että samat kuvat toimisivat paitsi näyttelyssä, myös lastenkirjan kuvituksena. Joskus hyvätkin kuvat kärsivät huonosta taitosta tai joutuvat liian ahtaalle pienikokoisessa kirjassa. Tästä kirjasta ei ensilukemalla silti tullut hetkeksikään mieleen, etteikö nämä kuvat olisi tehty juuri tätä kirjaa varten.

Tästä kirjasta en nyt kyllä löydä kuin yhden huonon puolen: Koska tekijät ovat ennestään lastenkirjapuolella tuntemattomia ja kirja tulee pieneltä kustantamolta, sitä ei ole hankittu koko kaupungin kirjastoihin kuin muutama hassu kappale. Toivottavasti saadaan ostettua lisää, sillä kyllä tämä lukijoille ja lainaajille varmasti kelpaisi.

Merten kauhu ja kaulanauha

Jyrki Vuori: Merten Kauhu ja kaulanauha. WSOY 1968. 91 s. Kuvitus: Jyrki Vuori.

Lilli ja Leijona lähtevät eräänä yönä kotoaan kävelemään, ja vähitellen alkaa näyttää siltä, että he päätyvät kaupunkiin. Onneksi Leijona tuntee kaupungit. Tuskin maailmassa on kymmentäkään kaupunkia, jossa Leijona ei olisi käynyt, joten se tietää kyllä, millaista kaupungeissa on. Niissä on paljon taloja, ainakin kaksikymmentä tai kolmetoista tai niillä main.

Matkan varrella he yöpyvät ladossa, josta he löytävät heinien seasta lippaan ja kaulanauhan, joka sopiikin mainiosti Leijonalle. Mutta yön pimeydessä kaksi merirosvoa hiipii latoon etsimään sinne kätkemäänsä ryöstösaalista. Leijonan nähtyään he pelästyvät ja pakenevat, mutta aamun tullen rosvot lähtevät seuraamaan Lilliä ja Leijonaa.

Kaupungissa käy ilmi, että kuninkaan kaulanauha on varastettu. Lilli keksii, että ehkäpä se on juuri heidän löytämänsä kaulanauha, ja niin he lähtevät kuninkaanlinnaan palauttamaan kaulanauhaa. Kuningas Bäts-Bäts erehtyy luulemaan heitä varkaiksi ja viskaa heidät tyrmään. Vanginvartija ilahtuu, sillä hänellä ei ole ollut vartioitavana yhtään vankia vuosikausiin:

Samassa kuului oven ulkopuolelta rapinaa, sitten luukku aukaistiin ja vanginvartija kurkisti sisään.

– Yksi, kaksi, mies laski sormillaan. – Molemmat tallessa. Ja pysykääkin siivolla. Ei minulle usein vankeja anneta. Viimeisestä on kulunut kohta kolmetoista vuotta. Huonot ajat nykyään, ihmiset ovat ihan liian rehellisiä.

– Rehellisiähän mekin olemme, Lilli sanoi.

– Niin ne kaikki väittävät.

Vartija nauroi niin että parta tutisi. Sitten luukku loksahti kiinni ja askelet loittonivat käytävässä.

Eikä se tämäkään vartiointi ihan putkeen mene, sillä Lilliä ja Leijonaa kaulanauhan takia seuranneet merirosvot kauhistuvat syyttömien vangitsemista ja auttavat heitä karkaamaan vankilasta. Merirosvolaiva Merten kauhu vie nelikon pakoon, mutta myrskyssä ja kuninkaan takaa-ajamana laivan käy kehnosti. Onneksi mereltäkin löytyy auttajia!

Lilli, Leijona ja merirosvot Tyyrpuuri ja Paapuuri elävät pienessä, lapsenkokoisessa satumaailmassa, jossa asiat ovat mutkistuessaankin loppujen lopuksi aika yksinkertaisia. Tässä maailmassa on jotain samaa kuin Kasperissa, Jesperissä ja Joonatanissa tai Rosvo Rudolfissa. Se ei tunnu fantasiamaailmalta, vaan jollain tavalla hyvin todelliselta historiallis-realistiselta maailmalta. Silti se sulkee muun todellisuuden täysin ulkopuolelleen ja muodostaa oman pienen universuminsa. Ihmisillä ja eläimillä on omat omituisuutensa, mutta kun kauniisti pyytää, niin kuka vaan saattaa muuttaa mielensä. Kaikki ovat pohjimmiltaan kilttejä toisilleen, rosvotkin. Tai oikeastaan rosvothan ne juuri ovatkin kaikkein kilteimpiä!

Ja kuten tyylilajiin kuuluu, lopuksi kaikki ovat ystäviä, kunniamerkkejä jaetaan pienintäkään merihirviötä unohtamatta, sankareita nimitetään ministereiksi ja pidetään suuret juhlat.