RSS-syöte

Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2015

Tohtori Kalikali

Posted on

Hannu Hirvonen: Tohtori Kalikali. 183 s. Karisto 2014.

image

Mikon kotitaloon on muuttanut uusi asukas, tohtori Kalikali. Rappukäytävässä olevassa ilmoituksessa kerrotaan Kalikalin olevan ”laillistettu lääkäri vuodesta 1382”. Siinä täytyy olla kirjoitusvirhe, sillä eihän kukaan voi niin vanhaksi elää? Mutta toisaalta Tohtori Kalikalin kerrotaan myös olevan talon alkuperäisasukas. Satavuotiaassa talossa? Tuskin, kyse on varmasti tohtorin samannimisestä isästä tai isoisästä!

Samoihin aikoihin Mikko huomaa monta huolestuttavaa asiaa. Naapurin pikkupoika pelkää Kalikalia kuollakseen. Kalikalin korppikotkamaisen synkän hahmon kohtaaminen rappukäytävässä saa Mikonkin sydämen hakkaamaan omituisella tavalla. Hiekkalaatikolta kuuluu muovilapion paukutuksen tahdissa kumma loru:
”Tohtori Kalikali
sillä on leikkaussali
luut se kaivaa kips ja kaps,
kaulan leikkaa nips ja naps…”
Koko rapun koirat alkavat haukkua ja ulvoa enemmän kuin koskaan ennen. Rannan puliukot lähtevät ensin Kalikalin mukaan ja käyttäytyvät sen jälkeen omituisesti. Kanadanhanhet katoavat. Mitä käsittämättömiä julmuuksia Kalikali puuhaa?

Mikon omassakin elämässä on huolia, sillä äiti on löytänyt uuden miesystävän. Mikosta tuntuu, että äiti on pettänyt hänet. He ovat viettäneet hyvää ja mukavaa elämää yhdessä eikä heiltä ole puuttunut mitään. Ja nyt käy ilmi, että tämä hyvä elämä ei riitäkään äidille. Mikko ei riitä äidille. Mikko taas ei ole hiukkaakaan kaivannut omaan elämäänsä ketään uutta ihmistä. Ei häneltä ole kysytty, haluaako hän tutustua Markukseen! Juuri nyt hän ei todellakaan haluaisi, vaan Kalikalin arvoituksen selvittäminen on Mikolle etusijalla. Siitä hän ei halua eikä voi kertoa mitään äidille, sillä siihen loppuisivat ne tutkimukset.  Äiti taas  tulkitsee kaikki Mikon omituiset puuhat ja salamyhkäisyyden merkeiksi siitä, että Mikon on vaikea hyväksyä äidin uutta miesystävää.

Tohtori Kalikali on yhdistelmä historiallis-tieteellistä fantasianomaista kauhujännäriä ja vahvasti esimurrosikäisen arjen tunnekuohuissa kiinni olevaa tarinaa. Tohtori Kalikalissa, kuten monissa muissakin Hannu Hirvosen kirjoissa, on koko ajan hiljaisena pohjavireenä jokin rauhoittava brassailematon sivistys, laaja ymmärrys ja konstailemattomuus. Kirja tarjoilee vähitellen maailman ja sen vääryyksien edessä silmänsä avaavalle nuorelle pohdittavaksi erilaisia sekä nykyaikaisia että historiallisia yhteiskunnallisia kysymyksiä eläinkokeiden ja tieteen etiikasta alkoholistien pakkohoitoon, rasismiin ja vanhan ajan pseudotieteellis-ideologiseen rotuoppiin. Tarina ei sen kummemmin juutu näihin kysymyksiin, mutta se kuitenkin kylvää ajatuksen siemenen lukijan mieleen. Päähenkilö Mikko poikkeaa ihonväriltään kantasuomalaisesta väestöstä ja joutuu joskus pelkäämään nahkapäitä, vaikka ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa. Ilahduttavaa muuten on, että Mikon ulkonäöstä ei oikeastaan kerrota kuin silloin, kun se rasismia kohdattaessa tulee esille. Ratkaisu toimii hyvin, sillä se pakottaa huomaamaan omat ennakko-odotukset eikä kuitenkaan tunnu keinotekoiselta. Ihonväri tai syntyperä eivät ole tarinan kannalta millään lailla olennaisia eikä niitä siis tarvitse kummemmin korostaa.

Minä luin Tohtori Kalikalin yhteiskunnallisista kysymyksistä ja etiikasta kiinnostuneelle yhdeksänvuotiaalle, joka kyllä ääneen luettuna tykkäsi kovasti. Oli kuulemma ”selkäpiitä kalisuttava” kirja. Hän ei ehkä itse olisi vielä jaksanut lukea tätä, vaikka kirja ei erityisen paksu olekaan. Kirja kuitenkin lähtee sen verran rauhallisesti liikkeelle ja suurin osa jännityksestä ja varsinaisesta toiminnasta sijoittuu ihan kirjan loppupuolelle, että nopeasti toimintaa kaipaava ei ehkä olisi jaksanut itse lukien sinne saakka. Tokaluokkalainen on kyllä muutenkin kirjan teemojen vuoksi keskimäärin vielä aavistuksen liian nuori Tohtori Kalikalia lukemaan.