RSS-syöte

Kuukausittainen arkisto:elokuu 2013

Eetu ja ruma Rusina

Posted on


wpid-20130829_133902.jpgTuija Rekola : Eetu ja ruma Rusina. WSOY 2013. 61 s. Kuvitus Mervi Lindman.
 

Eräänä päivänä Eetu saa varjon. Se päivä on tarkalleen ottaen sama päivä, jolloin vauva tuodaan kotiin. Äiti ja isä menevät sekaisin ja vain lirkuttelevat vauvalle.

– Eikö ole ihana? äiti kujersi ja Eetu arvasi heti, mitä hänen pitäisi vastata.

– Joo, ihan ihana, hän sanoi maireasti, mutta hänen selkänsä taakse ilmestynyt varjo näytti oksentavan.

wpid-20130829_133929.jpg

wpid-20130829_134042.jpg

Vauva osoittautuu hyvin huutavaksi ja huonosti nukkuvaksi yksilöksi, eikä Eetun kotona voi enää kukaan nukkua kunnolla. Vanhemmatkin ovat jo aika finaalissa, eikä ole ihme, että vanhemmilta ei heru Eetulle tarpeeksi huomiota ja empatiaa. Vauva on Eetun ja erityisesti Eetun varjon mielestä ruma, huutava, kurttunaamainen rusina, ällö, hampaaton pallopää ja hajupommi, josta on päästävä eroon. Varjo keksii vaikka mitä keinoja: vauvan voisi heittää roskikseen, palauttaa postissa synnytyssairaalaan tai antaa joululahjaksi naapurin yksinäiselle mummolle. Mutta ei, Rusina on ihme sissi, joka ilmestyy aina vaan takaisin kotiin.

Vähitellen vauva kasvaa ja kehittyy. Huutaminen vähenee, mutta vaivaa siitä juonikkaasta olennosta on edelleen. Eetu ei saa käydä rauhassa edes vessassa, vaan Rusina tuppaa sinnekin mukaan.

– Tämä vauva on ihan sekopää eikä minulla ole mitään rauhaa! Eetu ärisi äidille, mutta tämä vain naureskeli.

– Miisa pitää sinusta. Sinä olet hänen ihanteensa, esikuvansa.

– Ai niinkö? Eetu ällisteli ja hänen kiukkunsa laantui vähän.

Ja melkein huomaamatta vauva hurmaa Eetunkin. Varjo pienenee ja lopulta katoaa.

Minä en ole kovin paljon lukenut pikkusisaruksen syntymästä kertovia kirjoja, koska aiemmin niille ei ollut tarvetta ja sitten kun oli, huomasin, että useimmat niistä oli suunnattu selvästi pienemmille tuleville isosisaruksille kuin tuolle meidän silloin 6-vuotiaalle ipanalle. Mutta Eetu ja ruma Rusina on ihan täysosuma meille. Vaikka se ei enää ole aivan ajankohtainen, niin sisaruskateuteen ja ainoan lapsen aseman menettämiseen liittyvien tunteiden käsittely ei ole nytkään liian myöhäistä. Tässä kirjassa tulee hyvin hienosti esille lapsen tunteiden kahtalaisuus. Toisaalta on halu miellyttää vanhempia ja olla kiltti ja kunnollinen ja toisaalta on kaikki ne negatiiviset tunteet, joille ei tunnu olevan sijaa eikä lupaa olla olemassa. Tarinan kuvitus tuo esille kumpaakin puolta. Eetun väkinäisesti jähmettynyt hymy ja seinällä raivoava musta varjo tekevät tilanteesta elävän ja tunteista käsinkosketeltavan todellisia.

Vaikka kuvitus on tällaisessa kirjassa se osatekijä, jonka mukana kirja joko seisoo tai kaatuu, niin kuvitus ei missään tapauksessa ole ainoa asia, jonka ansiosta tämä kirja jää pystyyn. Koko tarina on oivaltava, hulvattoman hauska ja lasta ymmärtävä. Synkkiä tunteita on helpompi käsitellä, kun ne selkeästi otetaan irti lapsesta ja ulkoistetaan. Lapsi pysyy koko ajan samana, varjo vain jossain vaiheessa ilmestyy ja sitten katoaa. Sekä tarina että kuvat sisältävät melkoisen riemastuttavaa huumoria, ja juuri tämä synkkien ajatusten ja tolkuttoman hauskuuden yhdistelmä taitaa tehdä tästä kirjasta niin herkullisen. Varsinkin kaikki varjon keksimät haukkumasanat ja vauvasta eroonhankkiutumiskonstit olivat ipanan mielestä erityisen hauskoja ja ilmeisesti jotenkin tunteita tuulettavia.

Kustantaja ja ainakin täällä kirjastokin on luokitellut Eetun ja ruman Rusinan kuvakirjaksi. Siihen nähden kirjassa on todella paljon tekstiä. Onpa siellä yksi sellainenkin aukeama, jolla ei ole kuvan kuvaa vaan pelkkää tekstiä. Satukirjaksi minä tätä ehkä mieluummin sanoisin. vaikka satukirjaksi se sitten taas on hiukan lyhyt.