RSS-syöte

Tuulien taikuri

Posted on

image

Reeta Aarnio : Tuulien taikuri. Otava 2013. 219 s.

Rehtori Ulla Pirtapaulan entinen luokkatoveri Marja Karma, nykyinen kuntakehityskonsultti, on palannut Kuuunankaan kostamaan. Hänen muistonsa Kuuunangasta, sen ihmisistä ja koko kouluajasta ovat pelkkää ulkopuolelle jättämistä ja haukkumista. Kun hän, katkeroitunut koulukiusattu, saa käsiinsä lähes loputtomasti valtaa ja voimaa, hän päättää tuhota koko Kuunangan. Joka yö hän nostattaa tuonpuoleisesta noudettujen tuonenmarjojen voimalla hirmumyrskyn, jonka tuhoja ei ehdita korjaamaan ennen seuraavaa yötä ja myrskyä. Puita lakoaa, sähkölinjat menevät poikki, kattopeltejä lentää taivaan tuuliin. Päivisin Marja Karma tekee tuhotöitä toisella tavalla. Tuonenmarjojen avulla hän lumoaa kunnanjohtajan viransijaisena toimivan Kalervo Karesuon uskomaan, että kunnan talouden pelastamiseksi ei ole tehtävissä muuta kuin lakkauttaa lähes kaikki julkiset palvelut.

Jokaöisiin myrskyihin ja Karesuon lumoamiseen kuluu yllättävän paljon tuonenmarjoja. Niitä on saatava lisää, mutta toista kertaa Marja Karma ei aio lähteä vaaralliselle poimintamatkalle. Joku muu saa nyt vaarantaa henkensä ja noutaa marjat hänen puolestaan. Ehkä joku väkitaitoinen lapsi olisi kaikkein helpointa manipuloida lähtemään tuonpuoleiseen ja saada vielä päälle päätteeksi hänet uskomaan, että se oli hänen oma ajatuksensa…?

Liina, Siri, Viola ja Eetu käyvät edelleen taikatunneilla, ja nyt on aika opetella tulemaan toimeen oikukkaitten väkiolentojen kanssa.  Erkaannutustunneilla käydään tuonpuoleisen rajalla etsimässä omaa voimaeläintä, mutta rajaa kauemmas heidän ei missään tapauksessa ole lupa lähteä.

Liinan perheessä odotetaan vauvaa syntyväksi, mutta ihan vielä se ei saisi syntyä. Pieni Leija-vauva syntyy kuitenkin juuri silloin kuin syntyy ja joutuu taistelemaan hengestään. Liina miettii epätoivoisesti, olisiko hänellä mitään taikakeinoa vauvan hengen pelastamiseksi. Samoihin aikoihin Liinan Maire-mummo, tai tarkemmin sanottuna isän mummon sisko, kuolee. Kun Liina on isänsä kanssa tyhjentämässä Mairen kotia, Liina tekee yllättävän löydön hänen kirjahyllystään ja saa selville, että yksi keino kyllä olisi. Mutta ennen kuin Liina ehtii toteuttaa vaaralliset aikeensa, tuonpuoleiseen pääsemiseen ja tuonenmarjojen keräämiseen tarvittavat ohjeet sisältävä  vihko katoaa. Kukapa muukaan sen olisi siepannut, kuin alituisesti Liinaa piikittelevä Anniina Alakavala…

Tämä kirjasarja onnistuu kaikesta taiasta, fantasiasta, väkiolennoista ja käynneistä tuonpuoleisessa  huolimatta uskomattoman hyvin pysymään kiinni arjessa. Päähenkilöt Liina, Siri, Viola ja Eetu toki kehittyvät sarjan edetessä, mutta pysyvät tarpeeksi samanlaisina ja tarpeeksi lapsina ollakseen hyvin todellisia henkilöitä. Sarjan tässä osassa käsitellään koulukiusaamista hienosti. Marja Karman elämään kiusaamisella on ollut valtavan suuri vaikutus, vaikka kiusaajat hädin tuskin muistavat koko ihmistä ja kiusaamista. Muistot selvästi nolottavat kiusaajia nyt aikuisena, vaikka toisaalta he eivät voikaan muistaa ainakaan ihan tarkoituksella ja aktiivisesti kiusanneensa.

Harvoin muistan lukeneeni kaunokirjallisuudessa näin monipuolista, ymmärtävää, ymmärrystä lisäävää ja eri näkökulmista katsovaa tarinaa koulukiusaamisesta. Erityisen viisas valinta minusta on se, että lasten kunnioittama rehtori Ulla Pirtapaulakin on lapsuudessaan ollut osallisena kiusaamisessa, ei ehkä aktiivisena mutta kuitenkin yhtenä, joka nauroi mukana, käänsi selkänsä ja jätti Marjan yksin. Liinan ainaisesta kiusanhengestä Anniinasta nähdään aivan uusia puolia eikä häntäkään enää pysty pitämään vain yksiselitteisen ilkeänä kiusaajana. Kun kirjassa nähdään asiat rinnakkain Liinan ja Anniinan sekä Marja Karman ja hänen entisten luokkatovereidensa kannalta, saadaan jo todella monta näkökulmaa koulukiusaamiseen. Kiusaajat ja heidän taustansa, tekojensa syyt ja heidän oma kokemuksensa tilanteesta voivat olla hyvin erilaisia ja kaikesta huolimatta jopa ymmärrettäviä. Tuulien taikurin kiusaamiskuvaukset ovat sikälikin toimivia, että niissä ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä, vaan juuri sellaisia asioita, joita varmasti jokainen koululainen kohtaa jossain muodossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: