RSS-syöte

Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2013

Keppikirja

Posted on

Jo Schofield & Fiona Danks : Keppikirja. Tikuista asiaa : Mihin voit käyttää keppejä. Lasten Keskus 2013. 128 s. image

Kävin kirjastossa ja jäin hetkeksi kollegan kanssa vaihtamaan kokemuksia siitä, kun lapsi keräilee keppejä. Niitä löytyy joka metsäretkeltä tai vaikka ihan koulumatkan varrelta ja kohta niitä on joka nurkka täynnä. Lapsi kuitenkin tuntee ja muistaa joka kepin tarkasti. Ne ovat aarteita ja ainutlaatuisia yksilöitä eikä niitä saa noin vain pistää pois. On hyviä husimis- ja lätäkönkaivelukeppejä, pyssy- tai miekkakeppejä, on muuten vaan moneen käyttöön sopivia keppejä ja sitten on niitä persoonallisia ankeriaskeppejä, joilla on silmät ja suu. No, siitä sitten kohta siirryin tutkimaan uutuushyllyä, ja mitä löysinkään? Keppikirjan! Minua vähän nauratti ajatus keppikirjasta. Ipana ei selvästikään kaipaa mitään kummempia keppivinkkejä vaan keksii kepeille käyttöä itse, mutta ehkä tällainen kirja voisi saada keppeihin kyllästyneen äidin ymmärtämään kepin todellisen arvon?

Keppikirjan keppiohjeet on jaettu kahdeksaan ryhmään: seikkailukepit, taikakepit, luovuus kunniaan, keppileikit, aurinkokeppejä, soittokepit, vesikepit ja erätaitoja luonnossa. Oikeastaan olisi ehkä parempi puhua vain keppi-ideoista, sillä monet ohjeista ovat hyvin summittaisia ja suuntaa-antavia, siis pikemminkin ideoita kuin varsinaisia ohjeita. Osa ideoista on kyllä niin itsestäänselviä, että tuntuu hullulta, että ne on yleensäkin tähän kirjaan otettu. Koiralle voi tosiaan heitellä keppiä, kepeistä voi rakentaa majan ja keppiä voi käyttää vaikka lätäkön syvyyyden mittaamiseen! Mutta toisaalta silloin, kun samasta aiheesta kehitellään paljon puuhavinkkejä, ne tavallisimmat saattavat jostain syystä yhtäkkiä unohtua, joten ehkä niidekin on kuitenkin hyvä olla mukana kepinkäyttöoppaassa.

Keppikirjan pahin puute on kuitenkin se, että alkuteos on brittiläinen eikä kirjan sisältöä ole juuri Suomen oloihin sopeutettu. Suomessa ei esimerkiksi taida paljon seljapensaita tai heisipuita kasvaa. Jos keppivinkki perustuu siihen, että näiden puulajien pehmeä ydin on koverrettavissa pois, niin voisi olla hyvä tuoda tekstissä ilmi, että tämän toteuttaminen ei ehkä onnistu minkä tahansa suomalaisen kepin kanssa.

image

image

Kaiken kaikkiaan Keppikirja on kuitenkin oikein mielenkiintoinen ja inspiroiva kirja. Ehkä ennen lapsilla oli enemmän vapaata, ohjelmatonta ja ohjaamatonta ulkoleikkiaikaa kuin nykyään, eikä tällaisia ohjeita erikseen tarvittu. Jos vain on niin paljon vapaata aikaa ulkona, että ehtii jo vähän tylsistyä, niin lapsi keksii kyllä suurimman osan näistä keppileikeistä ihan itsekin. Mutta nykyään ei enää lapsilla taida olla yhtä paljon aikaa tylsistyä ulkona, tai ainakin vaihtoehtona on liian helposti audiovisuaaliset viihdykkeet sisätiloissa. Tällaisessa tilanteessa on kyllä hyvä, että näitä keppivinkkejä on koottu kirjaksi, jonka avulla ulkona ja luonnossa puuhastelu saadaan houkuttelevammaksi. Kepeistähän saa vaikka taikasauvoja, pienoismaailmoja leluhahmoille, ritsan, miekan, majan, soittimia… Keppikirja on sukua Tatu ja Patu pihalla -kirjalle, jossa samalla back to basics -tyyliin palataan ulkona leikkimisen kovaan ytimeen.

…ja maailma pelastuu!

Posted on

Jacquie Wines : 101 tapaa pelastaa maapallo. Gummerus 2008. 144 s. Kuvittanut Sarah Horne. Suomentanut Marlene Sanoukian. Suomenkielisen laitoksen tarkastanut Malva Green, Luonto-Liitto.
image

Jos edellisessä ilmastonmuutokirjassa olikin hiukan niukasti arkipäivän keinoja nykyistä ympäristöystävällisempään elämään, niin tämä kirja sitten paikkaa sen aukon. Tosin 101 tapaa pelastaa maapallo ei keskity pelkästään ilmastonmuutoksen torjumiseen vaan antaa vinkkejä kaiken kaikkiaan ekologisempaan elämään. Suurin osa näistä ekovinkeistä silti ainakin mutkan kautta taitaa vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen. Mutta vaikka kuinka yrittäisi jokaista näistä 101 maailmanpelastustavasta, niin yksityisen ihmisen pyrkimykset eivät kuitenkaan vaikuta tarpeeksi, jos yhteiskunnan rakenteet ja lainsäädäntö eivät tue ja ohjaa ihmisiä ja organisaatioita toimimaan ympäristöystävällisemmin. Näiden ympäristönsuojelukirjojen esittelemisen innoittaja Ilmastovanhemmat-yhdistys pyrkiikin vaikuttamaan päättäjiin ja poliitikkoihin eikä vain tavallisten ihmisten tekemiin pieniin arjen valintoihin ilmastonmuutoksen estämiseksi.

Lapselle on silti helpompaa ja konkreettisempaa lähteä liikkeelle siitä, millaisilla teoilla voi itse vaikuttaa ympäristöönsä, ja siihen tarkoitukseen tämä kirja sopii erittäin hyvin. Tämä kirja ei ehkä motivoi (=maalaa uhkakuvia maailmasta ilmastonmuutoksen edetessä) yhtä tehokkaasti kuin Ilmastonmuutos-kirja, mutta toimintaohjeita siinä on selvästi enemmän. Kuvitus on mukavan humoristista, mutta mustavalkoista. Teksti on tässä kirjassa esimerkiksi Ilmastonmuutos-kirjaan verrattuna selvästi kuvaa hallitsevampi elementti. 101 tapaa pelastaa maapallo onkin enemmän käsikirjatyyppinen luettava kirja kuin selailtava ja katseltava. Erilaiset maailmanpelastuskeinot esitellään koululaiselle tai melkein-koululaiselle myös pieninä hauskoina tehtävinä ja puuhavinkkeinä. Samalla konkretisoituu kätevästi se, mikä tällä hetkellä esimerkiksi omassa kodissa on vallitseva käytäntö. Montako lamppua teillä juuri nyt palaa? Moniko niistä palaa turhaan? Moniko niistä on energiansäästölamppu ja kuinka moni on hehkulamppu? Voisitko istuttaa puun, perustaa kompostin tai kasvattaa itse ruokiasi? Voisitko kerätä sadevettä kasvien kasteluun vesijohtoveden sijaan?
image

Erityisen kiitoksen tämän kirjan tekijäkunnalle voi antaa siitä, että Luonto-Liiton edustaja on tarkastanut suomenkielisen laitoksen. Maailmanpelastusohjeet soveltuvat siis myös Suomen oloihin. Kirja ei juurikaan sisällä mitään kummallisuuksia, jotka saisivat suomalaiset kulmakarvat kohoamaan. Toki osa ohjeista saattaa kuulostaa omituisilta ihan siitä syystä, että toisille ihmisille ja perheille eri asiat ovat itsestäänselvä osa arjen käytäntöjä. Vieläkö oikeasti on ihmisiä, joille pitää neuvoa, että vesihanan voi sulkea hampaiden harjauksen ajaksi? En tiedä. Ehkä heitä vaan edelleen on. Lisäksi kirjan alkuteos on vuodelta 2007 ja suomennos vuodelta 2008. Viidessä vuodessa on mitä todennäköisimmin jo tapahtunut muutoksia sekä ihmisten ilmastonmuutokseen liittyvässä tietoisuudessa että lainsäädännössä. Siitä huolimatta tämän kirjan sisältö on pääosin vielä erittäin ajankohtaista, ehkä juuri nyt jopa vielä ajankohtaisempaa kuin kirjan ilmestymisen aikaan.

image

Kikka tervehtii

Posted on

Annika & Jessika Devert : Kikka tervehtii. Aurinko 2010. 31 s. Kuvitus : Jenny Karlssonimage

Kikka lähtee kävelylle kissansa kanssa. Ulkona voi tavata monenlaisia ihmisiä. Naapuritalon rouva kaivelee kukkamaataan. Maalari maalaa aitaa, turisti tutkii karttaa, teinit notkuvat koulun pihalla. Kikka tervehtii kaikkia tapaamiaan ihmisiä, mutta jokainen heistä tervehtii takaisin ihan eri tavalla kuin Kikka tai kukaan Kikan aiemmin tapaama ihminen. Onpa outoa. Milläköhän tavalla ihmisiä sitten oikein pitäisi tervehtiä?
image

image

Lopulta Kikka palaa kotiin. ”Hei kultaseni”, äiti tervehtii kotipihassa. Kikka menee sisälle ja kokeilee samaa isään. Ja kyllä, isä vastaa myös ”hei kultaseni”. Viimein löytyi kaksi ihmistä, joita voi tervehtiä samalla tavalla!

Kikka tervehtii on kivan arkinen ja vähäeleinen kirja, mutta pinnan alla on kuitenkin enemmän. Tekstiä on hyvin vähän, mutta asiaa ja tapahtumia ainakin tuplasti tekstimäärän verran. Tämä on sananmukaisesti kuvakirja, sillä suuri osa tapahtumista, esimerkiksi kissan seikkailut, tapahtuvat vain ja ainoastaan kuvissa. Myös tervehtimisproblematiikan pohdinta jää lähes kokonaan tekstin tasolla pois, mutta se on kuitenkin kirjaan sisäänrakennettuna. On sitten vain lukijasta ja katselijasta kiinni, minkä verran sitä ongelmaa lähtee itse tietoisesti miettimään ja käsittelemään, sillä mitään valmista vastausta ja opetusta ei ole kirjan tekstiin auki kirjoitettuna

Minusta on tosi hienoa, että tällä tavalla on lähdetty tekemään yksinkertaista kirjaa monimutkaisesta asiasta eli sosiaalisten sääntöjen ja toimintatapojen suhteellisuudesta ja tilannesidonnaisuudesta. Kun tekstiä on vähän ja kuvituksessa on paljon tapahtumia, perspektiivivinksahduksia ja pikkuisia, hauskoja yllätyksiä lapselle löydettäväksi, niin kirja sopii luettavaksi hyvin monenikäisille lapsille. Toisaalta se voisi toimia jo yksivuotiaankin kanssa, mutta toisaalta itse kirjan aiheen pohtiminen ja kuvissa olevien hassujen juttujen tutkiminen on varmasti hedelmällistä eskari-ikäisen ja miksei jopa vielä vanhemmankin lapsen kanssa. Kikka itse on kuitenkin jo sen verran isompi lapsi, että hän kuljeskelee yksin pitkin katuja ja puistoja mutta ei kuitenkaan liian iso hyppäämään isän syliin.

Samoilta tekijöiltä on suomennettu myös toinen kirja, Kikka lukee.
image