RSS-syöte

Pikkukoutsi

Posted on


Marianne Peltomaa & Jani Strömsholm : Pikkukoutsi. Schildts & Söderströms 2012. 32 s. Kuvitus : Carlos da Cruz.

Marianne Peltomaa & Jani Strömsholm : Pikkukoutsi ui. Schildts & Söderströms 2012. 32 s. Kuvitus : Carlos da Cruz.

Pian saan viettää parina iltana viikossa aikaani uimahallilla, sillä onnistuin saamaan ipanalle uimakoulupaikan. Pikkukoutsi ui on siis meille juuri nyt erittäin ajankohtainen kirja.

Johannes ja isä päättävät lähteä uimahalliin uimaan. Äiti jää tällä kerralla kotiin, koska sillä on vauva vatsassa. Johannes pomppii innosta, mutta uimahallissa pitää muistaa, että siellä ei voi juosta. Paitsi altaassa uimavyön kanssa voi vesijuosta. Ja vaikka kuinka haluaisi syöksyä heti uimaan, on ensin käytävä pesulla. Sukeltaminen ja pää edellä hyppääminen kyllä vielä vähän jännittävät, mutta onneksi isä osaa neuvoa, miten sukelletaan. Suu vetoketjulla kiinni, ja pitää muistaa, että veden alla ei voi hengittää. Eikä nauraa. Sukeltaminen onnistuu hienosti, oikeastaan niin hienosti että Johannes kuvittelee jo kohta sukeltavansa syvällä meressä kalojen seassa.


Pikkukoutsi ui -kirjan tarina on oikeastaan aika yksinkertainen. Se on opettavainen kirja, jonka lauseet ovat hyvin lyhyitä ja selkeitä, mutta se on myös hauska tarina siitä, miten uimahallissa toimitaan, mitä siellä on ja mitä siellä tapahtuu. Erittäin tarpeellinen ja käyttökelpoinen kirja siis. Mutta erityisen Pikkukoutsista tekee sen kekseliäs, unenomainen ja mielikuvitusta ruokkiva kuvitus. Kuvien yksityiskohtien määrästä tulee jotenkin mieleen Tatu ja Patu -kirjat, pienistä ihmisten rinnalla elävistä otuksista taas Viiru ja Pesonen -kirjojen muklat. Kuvissa tosi ja kuvitelma sekoittuvat ja perspektiivikin saattaa vinksahtaa. Kirjan lopuksi ipana kysyi: ”Oliko se unta?” Sitten tutkittiin koko kirjan kuvat uudelleen ja mietittiin, mikä niissä oli totta ja mikä ei. Voi olla, että varsinkin pienimpien lasten kanssa kannattaa käydä kuvat läpi samalla tavalla, ettei lapselle jää jotain aivan hassuja ajatuksia siitä, mitä uimahallissa saattaa tapahtua.

Pikkukoutsi ui on sarjan toinen kirja. Ensimmäisestä kirjasta Pikkukoutsi minä en jaksanut innostua ihan samalla tavalla, sillä siinä ei ole pääpaino lapsen vaan aikuisen liikuntaharrastuksella. Johanneksen isä on ammatiltaan valmentaja, jonkun sortin personal trainer, veikkaisin. Johannes taas on isän oma Pikkukoutsi, joka kyllä tietää, miten isän pitää treenata. Ensin vähän mietin sitä, kuinka tarpeellista pienten lasten on tietää kaiken maailman myslipatukoista ja kuntopyöräilyvarusteista, mutta minäpä olenkin niitä, jotka musiikki on pelastanut urheilulta. Toisissa perheissä tämä aikuisten ihan tosimielessä tapahtuva kuntoilu on kuitenkin arkipäivää, joten miksei siitäkin sitten voisi tehdä kuvakirjaa? Itse asiassa huomasin tässä asetelmassa jotain todella positiivista ja poikkeuksellista. Yleensä kaikki, mistä aikuiset ovat innoissaan, näyttäytyy lastenkirjoissa jotenkin absurdina ja humoristisena. Pikkukoutsi-kirjassa isän intomielinen treenaus on oikeastaan isän ja pojan yhteinen asia eikä ollenkaan mitään älytöntä kotkotusta. Nyt vasta ensimmäistä kertaa heräsin siihen, millaisina aikuiset mielenkiinnon kohteineen esitetään lastenkirjallisuudessa. Onko todella tarpeen saada aikuisten tärkeät omat harrastukset näyttämään naurettavilta? Miksi ihmeessä? Millaista käsitystä aikuisuudesta se välittää lapsille? Aikuinen ei saa innostua, koska innostumalla hän tekee vain itsensä naurettavaksi? Ei kai nykyaikana ole enää tarpeen tehdä joka tarinassa aikuisista jotenkin vähemmän pelottavia ja kunnioitettavia nauramalla heille?

Yksi vastaus »

  1. Kiva kun arvostelit tämän! Vaikutti kivalta kirjalta. Isän ja pojan yhteinen harrastus on kiva juttu. Oli myös hyvä tuo kysymys minkä nostit esiin. On hyvä miettiä millaisen kuvan aikuisuudesta lastenkirjat antavat, sitä ei usein tule miettineeksi!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: