RSS-syöte

Pimeäjuhlien aika

Posted on

Tuula Korolainen : Aaveaakkoset eli haamuhetki kullan kallis. Tammi 2000. Kuvitus : Tiina Paju
image

Tähän aikaan vuodesta meillä vietetään pimeäjuhlia. Juhlakautta ei ole millään tavalla rajattu kalenterin mukaan, vaan juhlia vietetään sitten kun on sellainen olo, ja tällä viikolla tuli juuri sellainen olo. Pimeäjuhlassa on ehkä parasta se, että sitä voi viettää vaikka joka ilta. Aloitimme pimeäjuhlat viime syksynä, kun asuimme ensimmäistä vuotta tässä nykyisessä kodissa, rivitalossa rauhallisella paikalla melkein metsän reunassa. Illat olivat hyvin lämpimiä ja terassilla oli mukava rauhoittua yöhön. Jopa vauhdikas ipana rauhoittui, hän ehkä eniten meistä. Oikeastaan koko pimeäjuhla taisi olla alun perin hänen ideansa, ja hyvä idea olikin.

Pimeäjuhlaan tarvitaan:
1) pimeä ja mielellään suhteellisesti ottaen melko lämmin ilta
2) terassi, parveke tai piha, jossa voi istuskella
3) vilttejä, villasukkia ja villapaitoja tai fleecetakkeja
4) kannullinen rooibos-teetä
5) iltapala
6) jotain pientä herkkua, kuten kurpitsapiirakkaa
7) kynttilöitä, lyhtyjä ja kaikkein mieluiten irvistävä kurpitsalyhty
8) jotain ihan pikkuisen jännää, ihan pikkuisen synkkää mutta silti hauskaa, kodikasta ja rauhallista lukemista

Runot ovat ehkä sopivinta luettavaa pimeäjuhlaan, sillä niissä on riittävästi hiljaisuutta mukana. Luetaan runo, ollaan hetki hiljaa ja mietitään, mitä siinä oikein sanottiinkaan. Mikä runossa oli totta, mikä tarua tai huumoria? Voisiko se olla totta, ja mitä jos se olisikin totta?  Sitten hörpätään vähän teetä ja luetaan seuraava runo.

Minulla on kylläkin vähän vaikea suhde lastenrunoihin. Omasta lapsuudestani muistan, että en voinut sietää niitä. Niistä tuli jotenkin vaivaantunut olo. Nonsense-runot olivat ehkä pahinta. Ilmeisesti niiden olisi pitänyt olla hauskoja, mutta minun huumorintajuni ei tainnut niihin riittää. Minä olisin halunnut, että runo olisi ollut kaunis tai että se ainakin joko suoraan tai vähemmän suoraan olisi kertonut jostain, niin kuin nyt vaikka Tunteellinen siili. Sitten kävi niin, että meille tuli lapsi, joka pitää runoista. Niinpä olen omista runo-ongelmistani huolimatta päätynyt lukemaan aika paljon lastenrunoja, mutta edelleen olen kyllä kohtalaisen vaativa niiden suhteen. Ei riitä, että on rytmi ja riimi, on oltava myös jokin ajatus. Tai sitten edes jokin kielellinen jippo, joka pistää ajattelemaan. Sellaisistakin runoista pidän, joissa on pientä haastetta ääneenlukijalle. Jos vaikka runon rytmi tulee esille vain tietynlaisilla painotuksilla luettuna tai jos lukijan kieli on mennä solmuun ellei koko ajan keskity siihen, mitä on lukemassa. Ipanalle kyllä kelpaisi melkein mikä tahansa runo, ainakin, jos runossa on käärme tai lepakko. Tai jos edes runoon liittyvässä kuvassa on jompi kumpi.

Viime vuoden suosikki pimeäjuhlien kirjoista oli Aaveaakkoset. Paitsi että se läpäisee minun lastenrunoseulani, sen kannessa on käärmeen kuva, eli ipana piti tästä kirjasta ensinäkemältä. Aaveaakkoset koostuu 29 runosta, joiden alkukirjaimet muodostavat aakkoset aasta ööhön. Runoissa on kummituksia, kummallisuuksia, outoja otuksia ja ilmiöitä, pelkoja, huumoria ja vaihtelevia tunnelmia. Kovin pienelle en Aaveaakkosia suosittelisi, vaikkei siinä mitään liian pelottavaa olekaan. Harmillisen usein sopivan iän kriteerinä pidetään sitä, kuinka vanhalle lapselle jotain voi lukea, kun kannattaisi ajatella sitä, minkä ikäisille kirja avautuu parhaiten. Aaveaakkosten runoista saa kuitenkin hiukan enemmän irti, jos lapsi on joskus kuullut Nastamuumiosta, Bermudan kolmiosta tai internetistä. Parissa runossa myös eletään selvästi koulumaailmassa, ja Aaveaakkoset sopiikin parhaiten pienille koululaisille. Ai niin, siitä tulikin mieleeni, että valitettavasti tässäkin kirjassa on minun inhokkiriimiparini Oulussa – koulussa, mutta onneksi sentään tässä Oulu – koulu -runossa on hiukan muutakin ideaa.

Minun suosikkini Aaveaakkosista on H, jossa on haamuja, seesteisen rauhallista tunnelmaa ja hauska idea, ja sen ääneen lukemisessakin on yllättävää haastetta. Tulee ihan mieleen jostain vuosien takaa ne lasten kirjoittamat tarinat, joita julkaistiin lastenlehdissä ja joissa jokainen sana alkoi samalla kirjaimella.

”Haamuhetki kullan kallis”,

huokaa haamuäiti haamupalalla.

Haamukahvi herttaisesti höyryää.

Haamuisä haamulehden levittää.

Haamuvaari on jo haamukalalla.

Haamulapsi hyörii haamutoimissaan.

Haamurusko kultaa haamumaan.

»

  1. Onpa hauska teksti ja hyvä idea! Toinen hyvä kirja pimeäjuhliin olisi – sekin runokirja – Tuula Korolaisen ja Anne Vaskon Haamuhetki kullan kallis (Tammen Tammenterho sarjaa, 2009), tosi kiva. Ehkä samoja runoja osoittain, kun Korolainen molemmissa tekijänä.

    Vastaus
    • Sitä en muuten olekaan lukenut! Täytyy testata, löytyisikö siitä vielä lisää sopivia pimeajuhlarunoja! Mutta voi pimeäjuhlassa lukea muutakin kuin runoja. Mauri Kunnaksen Suomalainen tonttukirja voisi olla tosi hyvä myös, samoin voisin kaivaa taas esiin Riikka Jäntin Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto -kirjan.

      Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: