Lybeck : Latte-siili ja vesikivi. Lasten keskus 2009. 146 s. Kuvitus Daniel Napp.
Mitäs sitten, kun Vaahteratupa-kirjat on luettu? Sekä ipanalle että minulle jäi hirveä hinku lukea lisää eläimellisiä seikkailuja, mutta Vaahteratupien jälkeen ei meinannut löytyä mitään vastaavia ja riittävän hyviä satuja, jotka yltäisivät lähellekään samaan. Mutta sitten luettiin Latte-siili ja vesikivi, ja siinä oli kyllä jotain viehätystä.
Latte-siilin kotimetsä on kuolemassa, koska se on kuivunut. Kuivuminen taas johtuu Korppi Raabin kertomuksen mukaan siitä, että karhukuningas Bantur on ryöstänyt Taimenjärven pohjasta vesikiven. Latte päättää lähteä etsimään kiveä, vaikka Raab varoittelee matkan vaaroista. Jos Latte onnistuisikin selviämään susien valtakunnasta, hänet ilman muuta revittäisiin kappaleiksi ilvesten valtakunnassa. Ja jos hän onnistuisi pääsemään vielä sieltäkin elossa, karhujen valtakunnan rajalla hän viimeistään pääsisi hengestään.
Karhukuninkaan vartijat kuulustelevat Latte-siiliä
Kuvittajana on Daniel Napp, joka on tehnyt myös Mikko Murina -kuvakirjat, joten kuvitus on samalla tavalla hiukan humoristista mutta silti riittävän satumaista. Kuvat antavat kyllä kivasti hahmoille luonnetta, mutta ei tässä kirjassa ihan sellaisia suuria persoonia ole kuin Vaahteratupa-kirjoissa, ei kuvituksen eikä tekstinkään puolesta. Mutta kaiken kaikkiaan tämä on hyvä seikkailu, jossa on vaaroja ja jännitystä mutta silti tiettyä rauhallisuutta. Teksti jotenkin kutsuu lukemaan ääneen melko hitaasti. Myös tarinan etenemisessä on tiettyä vanhanaikaisen sadun rakennetta, mitä ehkä vähän selittää se, että kirjan alkuteos on vuodelta 1958. Tarinan sankari kohtaa kolme vaaraa, joista hän selviää perinteisten eläinsatujen tapaan neuvokkuutensa ansiosta.
Vesikivi löytyy karhukuninkaan luolista
Eri hahmojen nimet ovat tässä kirjassa hyvin onnistuneita. Erityisesti ilves-, susi- ja karhukansan kuninkailla on vaikuttavat nimet, joissa on juuri sopivan pelottavaa jylhyyttä: Bantur, Glufus ja Tibur. Kuvia on mukavan paljon, vaikka välillä on sellainenkin aukeama, jossa ei ole yhtään kuvaa. Tekstin asettelu kuvakirjamaisesti kuvan sisään on monessa kohdassa onnistunut ratkaisu, joka ainakin lukijalle tuo sadun maailman kokonaisvaltaisemmin läsnä olevaksi. Kuulijalle sama kokemus ei tietenkään välttämättä välity.
Latte-siilille on ilmestynyt suomeksi myös kaksi jatko-osaa, Latte-siili ja Musta Varjo (2010) sekä Latte-siili Lofooteilla (2012). Tämä uusin on meillä vielä kokonaan lukematta, mutta heti luetaan, kun vain saan sen jostain käsiini.
(Kansikuvan lähde : Lasten Keskus)
Löytöretkellä Piilomaassa 