RSS-syöte

Ykkösjätkät

Posted on

Ansu Kivekäs : Ykkösjätkät. Kirjava kukko -sarja. Tammi, 2012. 125 s. Kuvitus : Terese Bast.

Anton on katkera, kun äidin lupaama uimahallireissu jää väliin. Sen sijaan heille tuleekin kylään äidin opiskelukaveri Marke 9-vuotiaan poikansa kanssa. Kyösti on pari vuotta Antonia vanhempi ja hiukan erikoinen tapaus. Hän on pukeutunut mustaan pukuun, kiiltonahkakenkiin ja aurinkolaseihin kuin mikäkin agentti. Anton on ensin aivan ihmeissään, mutta yhteiset jutut kyllä löytyvät nopeasti. Muuttomiehet Hikinen ja mänitsör laittavat Antonin kodin uuteen uskoon ja hävittäjälentäjien jäljiltä taas naapurin mummon parveke on yksi hävityksen kauhistus.

Ykkösjätkät on helppolukuinen Kirjava kukko -sarjan kirja, jossa on suhteessa sarjan muihin kirjoihinkin sopivan vähän ja sopivan suurikokoista tekstiä. Tämä on kiva kirja sekä minun että 6-vuotiaan testikuulijan mielestä. Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka koostuvat vielä erikseen lyhyistä luvuista. Kyösti on hauska ja omalaatuinen, mutta silti ainakin minun silmääni ihan todentuntuinen hahmo. Kyöstin tapa reagoida vanhempien kieltoihin ja käskyihin agenttityyliin on myös minusta huvittava, samaan tyyliin kuin Lassi ja Leevi – niin absurdia ja niin lähellä tosielämää:

–          Kiitos, mutta ei kiitos, Kyösti keskeytti. – Minä syön vain aitoja dominokeksejä, joiden halkaisija on keskimäärin neljä pilkku kolme senttimetriä…

–          Kyöstiii! Marke sanoi taas SILLÄ äänellä. – Kyösti!

–          Ja Kyösti kuulee! Tämä selvä, Kyösti mumisi taas paidankaulukseensa.

Ainakin aikuisia saattaa huvittaa myös poikien äitien käyttämä pseudoyliopistojargon:

–          Diskotanssin dissonanssin distanssi stimuloi, äiti sanoi.

–          Nimenomaan! Marke vastasi innoissaan.  – Omnipotentti monokkeli optikolla…

Hävittäjälentäjäleikin jälkeen kuullaan naapurin Hildur-mummon omia kokemuksia sodasta ja pommikoneiden pelottavien äänten kuuntelemisesta perunakellarissa. Kerrankin tällaisessa tilanteessa tietomäärä maltetaan pitää niin kohtuullisena, että tilanne säilyy luontevana eikä ala muistuttaa väkisin tarinaan ympättyä historian oppituntia.

Vaikka Kyöstillä ja Antonilla on kaksi vuotta ikäeroa ja Kyösti kyllä muistaa siitä vähän väliä huomauttaa, pojat tulevat silti hyvin toimeen. Viimeisessä luvussa saadaan myös huomata, että isotteleva kolmasluokkalainenkaan ei loppujen lopuksi ole ihan niin iso kuin mitä hän haluaisi olla.

On miellyttävää lukea Kyöstin kaltaisesta hiukan omalaatuisesta lapsesta näin neutraalisti kerrottuna. Erilaisuus ei ole ongelma eikä edes tarinan keskeinen sisältö. Kyöstistä ei tuoda esille mitään sellaista, josta kävisi ilmi, että hän olisi oikeasti jollain tavalla poikkeava. Kunhan nyt vain on hiukan omanlaisensa, vilkkaalla mielikuvituksella varustettu poika.

(Kansikuvan lähde: Tammi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: