Matka meren alle

Hei, Oktonautit tulee uusintana! 😀 Kun Oktonautit alkoivat ensimmäisen kerran, meidän ipana oli jo pidempään ollut hirveän meri-innostuksen vallassa. Oli mukavaa, että Oktonauttien ansiosta hän pystyi päiväkotikavereidenkin kanssa juttelemaan vampyyritursaista, valashaista ja ryhävalaista, tai siis että muutkin hiukan tiesivät jotain näistä jutuista ja pystyivät leikkimään mukana.

Lasten tv-ohjelmista voi olla siis muutakin hyötyä kuin se, että niiden aikana saa laittaa rauhassa ruokaa. Lastenohjelmat voivat antaa viihteen ohella ihan oikeaa tietoa ja ne voivat innostaa hakemaan tietoa lisääkin. Silloin kun Dinojuna tuli televisiosta, kirjastoon tuli selvästi entistä pienempiä dinosaurustietäjiä vanhempiensa kanssa hakemaan lisää luettavaa, kun ennen dinokirjat olivat lähinnä vähän isompien, eskarilaisten ja eka-tokaluokkalaisten, suosiossa. Seuraavaksi sitten Oktonautit sai lapset kiinnostumaan merenalaisesta maailmasta.

Mereen liittyviä kuvakirjoja on, mutta loppujen lopuksi yllättävän vähän.  Tässä meidän suosikkeja suunnilleen vuoden takaa. Näissä on kyllä nykyisellään jo meille aivan liian vähän tekstiä ja tietoa, mutta neli-viisivuotiaana nämä upposivat todella hyvin:

Donaldson : Oiva Sintti. Tarinoita kertova pikkukala. Kustannus-Mäkelä, 2007. 32 s.

 Oiva on pikkuinen kala, joka myöhästyy koulusta joka aamu, ja joka aamu hänellä on entistä uskomattomampi selitys myöhästymiselleen. Runokuvakirjan kuvitus on merenalaisine yksityiskohtineen herkullinen, ja vaikka kaikkia kala- ja muita eläinlajeja ei tarkasti nimetäkään, ipana saa riemuissaan bongailla kuvista jo ennestään tuntemiaan lajeja. Ipanaa riemastutti erityisesti se, että tässä kirjassa pikkukalojen opettajana on rausku kuten Nemoa etsimässä -elokuvassakin, tosin rauskulaji vain on eri.

Donaldson : Etana ja valas maailman merillä. Kustannus-Mäkelä, 2003. 32 s.

Donaldsonin toisessa meriaiheisessa runokuvakirjassa etana haluaisi lähteä merille, ja ystävällinen ryhävalas lupaa auttaa sitä. Maailmanympärimatkan aikana käy ilmi, että myös aivan pieni otus saattaa joskus pystyä auttamaan suurta. Kuvituksessa ei tällä kertaa liikuta yhtä paljon meren pinnan alla kuin Oiva Sintissä, mutta merieläinfaneille löytyy edelleen tarpeeksi mielenkiintoista bongailtavaa.

Pfister : Sateenkaarikala-kirjat. Lasten keskus.

Sateenkaarikala-kirjoissa käsitellään merenalaisen maailman sijaan oikeastaan enemmän tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja:pelkojen,ennakkoluulojen tai erilaisuuden kohtaamista. Suuri osa kirjojen kalalajeista on erilaisia satukaloja, joilla ei taida olla mitään tunnistettavaa vastinetta oikeassa eläinmaailmassa. Meidän ipanaa se ei, yllättävää kyllä, ole yhtään häirinnyt, mutta kovin tieteellisestä näkökulmasta merenalaista maailmaa lähestyvälle lapselle Sateenkaarikala-kirjat voivat olla pettymys.

Sarjan uusin kirja, Sateenkaarikala tutkii meren syvyyksiä, on tässä suhteessa hiukan edeltäjiään parempi, sillä siinä on jo selvästi tunnistettaviakin lajeja. Tässä kirjassa sarjalle ominaiset kuvien  kimaltelevat yksityiskohdat ovat myös erityisen hyvässä käytössä, sillä Sateenkaarikala lähtee etsimään irronnutta hohtosuomuaan pelottavasta, pimeästä syvänteestä, jossa kuulemma asuu kamalia hirviöitä. Meren syvyyksissä se kohtaa hirviöiden sijaan kauniisti kimaltelevia syvänmerenvyöhykkeen itsevalaisevia otuksia, jotka auttavat sitä hohtosuomun löytämisessä.

Myöhemmin tänä kesänä on näköjään ilmestymässä seuraava Sateenkaarikala-kirja nimeltään Kauniita unia, Sateenkaarikala.

Laval : Missä on merisiili? Nemo, 2010. 14 s.

Missä on merisiili? -kirjassa taas päästään nimenomaan tunnistamaan ja etsimään lajeja omista elinympäristöistään. Kuvitus on hauskan sarjakuvamainen ja lajeja ja kuvituksen yksityiskohtia on todella paljon. Mitään sen kummempaa tekstiä ja tarinaa tässä kirjassa ei ole, mikä ainakin meillä oli suuri puute. Tosi kiva kirja, mutta kun tuo ipana haluaa kuulla myös tarinoita eikä vain katsella kuvia.

Timmers : Syvänmeren tohtori Teppo. Schildt, 2008. 32 s.

Tohtori Teppo kiertelee sukellusveneellään pinnan alla auttamassa erilaisista terveysongelmista kärsiviä mereneläviä, ja luonnollisesti sitten eläimetkin haluavat auttaa Teppoa, kun hän joutuu pulaan. Tohtori Teppo oli vähän aikaa ipanan suosikkikirja, vaikka siinä hänen tavallisista suosikeistaan poiketen on hyvin vähän tekstiä suhteessa kuvaan. Kuvitus on melko pelkistettyä ja selkeää, mutta voitti ipanan puolelleen luultavasti humoristisuudellaan.

Meriaiheisia tietokirjoja taas on kirjastoluokituksessa useammassakin paikassa, joten niiden metsästäminen kirjaston hyllystä voi olla vähän hankalaa. Yleisesti merikirjat löytyvät luokasta 55.6 (hydrologia), mutta Oktonautti-fanille löytyy paljon mielenkiintoisia kirjoja muistakin luokista. Valaat ja delfiinit ovat luokassa 58.11 eli nisäkkäät, kun taas hait, rauskut ja muut kalat ovat luokassa 58.14. Sukellusveneitä löytyy luokasta 65.542 (laivat) ja hylkyjä ja haaksirikkoja luokasta 69.63 (vesiliikenne). Lisäksi luokasta 58.9 (eläinten elintavat) löytyy tiettyjen elinympäristöjen, esimerkiksi merenalaisen maailman, eläimistöä kuvailevia kirjoja.

Comeback!

Laura Lähteenmäki : Niskaan putoava taivas (North End 1). WSOY 2012. 258 s.

Sari Peltoniemi : Ainakin tuhat laivaa. Kertomuksia täältä ja muualta. Tammi 2005. 171 s.

Tulipa pitkä tauko! Sillä aikaa minä olen siirtynyt äitiyslomailemaan, ipana on täyttänyt 6 vuotta ja oppinut lukemaan. Kevään aikana en oikein pystynyt istumaan koneen ääressä enkä ehtinyt oikein mitään lukeakaan. Ipanalle on tullut sarjakuvainnostus, mikä varmaan johtuu tuosta uudesta taidosta, jota on sarjakuvien puhekuplien kanssa mukava harjoitella. Tinttejä, Don Rosaa ja synttärilahjaksi tilattua Aku Ankkaa on luettu pitkän kaavan mukaan.

Mutta jospa nyt taas uusilla voimilla blogin kimppuun, kun uusi perheenjäsenkin on sitä mallia, joka oikeasti vain nukkuu ja syö ja sontii. Nyt kun olosuhteiden pakosta joutuu vaan istuskelemaan monta kertaa päivässä sohvannurkassa, niin tulee taas luettuakin. Tämän viikon saldona jo Laura Lähteenmäen North end -dystopian ensimmäinen osa Niskaan putoava taivas ja Sari Peltoniemen Ainakin tuhat laivaa. Peltoniemen tyyli kyllä viehättää joka kerta, ja tämäkin novellikokoelma oli hieno elämys. Osa novelleista sijoittuu suunnilleen tähän meidän arkitodellisuutemme maailmaan ja osa taas jonnekin muualle, fantasiaelementtejäkin sisältävään vanhanajan kaupunkiin, jossa hallitsee itsevaltias Patrono. Pidin kyllä kokoelman kaikista novelleista, mutta erityisesti nämä muualle sijoittuvat jäivät mietityttämään. Siitä maailmasta haluaisin kuulla lisää.

Niskaan putoava taivas oli myös mukava yllätys. Dystopioita on viime aikoina ilmestynyt enemmänkin, mutta tämä oli näistä uusista kotimaisista nuortenkirjoista luultavasti kiinnostavin, jonka minä olen lukenut. Missään vaiheessa kirjan maailma, tapahtumat tai termit eivät tuntuneet liian teennäisiltä ja väkisin keksityiltä, mikä ei minusta ole ollenkaan itsestäänselvyys. Kirjassa eletään tulevaisuudessa muutaman kymmenen vuoden päässä nykyhetkestä. Tässä ilmastonmuutoksen jälkeisessä ajassa talvet ovat hyytävän kylmiä ja kesät kuumia, luonnovaroja käytetään säästeliäästi, kaikki kierrätetään ja ihmisten kulutustottumuksia ohjataan ja valvotaan. 14-vuotias Tekla on vasta muuttanut pohjoiseen eikä tunne vielä ketään, kun eronneiden vanhempien kesken tapahtuu sekaannus. Isä luulee, että on äitiviikko ja äiti luulee että on isäviikko. Tekla innostuu tästä yllättävästä vapaudesta eikä paljasta tilannetta vanhemmilleen. Mutta miten Tekla selviytyy vieraassa ympäristössä ilman äitiä ja isää, kun kodin lämmityksessä käytettävä polttoaine loppuu, hyytävä lumimyrsky alkaa ja 7-vuotias pikkuveli katoaa?