RSS-syöte

Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2011

Hauskan haastava Taro

Posted on

Timo Parvela : Taro maan ytimessä.

Kuvitus :  Jussi Kaakinen. WSOY, 2010.

Taro maan ytimessä on saanut maata yllättävän paljon kirjaston hyllyssä. Siitäkin huolimatta, että olen pitänyt sitä paljon tyrkyllä esittelytelineessä. Lopulta piti siis ottaa Taro meille kotiin kunnon koekäyttöön.

(Tässä kohdassa on huomautettava, että vaikka luemme kyllä kotona paljon, niin emme lue massoittain kirjoja. Emme lue läpi läheskään kaikkea sitä, mitä meille pienen kirjaston lastenosastolle tulee. Ipana kun ihastuu johonkin kirjaan, sitä luetaan läpi kerta toisensa perään, joten ihan kaikkea ei ehdi lukea.)

Kirjassa Taro ja hänen karhuystävänsä alkavat kaivaa kuoppaa ja päätyvät lopulta rakentamallaan koneella maan ytimeen. Siellä asuu hirviömäinen jättiläistoukka, joka uhkaa jauhaa koko maapallon leuoissaan hiekaksi, ellei Taro anna hänelle keksejä – mutta karhu menee ja hotkaisee keksit parempiin suihin. Taron on pelastettava maailma jättiläistoukan kidasta!

Edelleen aion laittaa tätä kirjaa tyrkylle, ja nyt ehkä vieläkin enemmän kuin ennen, sillä kirja on mukavalla tavalla haastava sekä aikuiselle että lapselle. Taro ei ole parhaimmillaan aivan pienimpien kuvakirjaikäisten lasten kanssa, sillä se vaatii lapselta kykyä seurata sarjakuvamaista kuvitusta ja päätellä siitä asioita, joita ei sanota tekstissä. Jos ei tätä lukiessa kuvanlukutaito kehity, niin ei sitten mistään. Tekee muuten ihan hyvää tällekin hyvin tekstikeskeiselle äidille. Taro haastaa myös aikuisen ennakkokäsitykset siitä, millainen kuvakirjan pitäisi olla. Surrealismi ja scifi-henkisyys eivät ole kuvakirjoissa kovin tuttua. Kirja ei anna ”oikeita” selityksiä, vaan esimerkiksi se, mitä maan ytimessä on, on täysin Taron oman mielikuvituksen tuotetta. Lapsen kanssa siis saattaa vähän joutua keskustelemaan siitä, mitkä tarinan elementit ovat todellisuudessa mahdollisia ja mitkä eivät. Taro ei ole ns. kasvatuksellinen kirja, mutta ei silti puhtaasti viihteellinenkään, sillä sellaiseksi se on liian haastava.

Mutta tämä haaste kannattaa ottaa vastaan, sillä luvassa on paljon huumoria ja jännitystä!

(Kuvan lähde: WSOY)

Minä olen perhonen

Posted on

 

Tuula Korolainen : Minä olen perhonen
Kuvitus : Taru Castrén. Tammi, 2010

Etsin ja valitsen mielelläni luettavaksi kuvakirjoja, joissa ei ole hirveän perinteiset sukupuoliroolit. Pidän siitä, että ei ole valmista ja tiukkaa oletusta, millainen pojan pitäisi olla tai millainen tytön. Väkisinkin tietysti suurin osa kuvakirjoista, jotka yleensäkin kertovat ihmislapsista, kertovat joko tytöstä tai pojasta. Sukupuolihan tulee esille jo ihmisen nimessä, ja hahmoista kuitenkin pitää rakentaa pienillä elementeillä uskottavia kokonaisuuksia, mikä tekee niistä helposti aika stereotyyppisiä. Se, miten tyttöjä ja poikia esitetään, ei kuitenkaan pelkästään peilaa todellisuutta, vaan myös rakentaa sitä.

No, en minäkään mitään kokonaan sukupuoletonta kirjaa ja henkilöhahmoa kaipaa. Enkä myöskään räväköitä stereotypioiden rikkomisia, koska ne eivät tee erilaisesta tavallista, vaan… no, erilaisesta näkyvää. Että saahan sitä tuollainenkin olla, vaikka on se kyllä vähän omituista…

Tätä kirjaa siis tervehdin ilolla. Nuutin päiväkotiryhmässä harjoitellaan kevätjuhlanäytelmää. Nuutti saa päähänsä, että hän haluaa olla perhonen. Mutta perhosen asu on jo varattu. Kastematopuku ei kelpaa eikä ampiaispukukaan. Viisas ja herkkävaistoinen päiväkodintäti lopulta keksii, että ei taida olla kyse nimenomaan perhosasusta, vaan siitä, että Nuutti haluaisi päälleen jotain kaunista. Onneksi löytyy vielä yksi puku, joka sitten kelpaakin Nuutille.

Ja onneksi lapsenikin piti tästä kirjasta. Olisi harmittanut kovasti, jos ei olisi pitänyt, sillä minä itse pidin. Pidin siitä, miten kirjassa ei tehty mitään numeroa siitä, että Nuutti on nimenomaan poika, ja haluaa silti pukeutua kauniisti. Pidin siitä, miten viisaasti Nuutin päähänpinttymää käsiteltiin, ja mietittiin, mitä Nuutti oikeasti haluaa kun hän vaatii saada olla perhonen. Ipanakin taisi löytää tästä jotain samastumispintaa. Niin paljon häntä hirvitti, että kohta Nuutille varmaan suututaan kun hän päästää tunteensa valloilleen ja vaatii perhospukua itselleen. Mutta loppu on kaikin puolin onnellinen. Tällaisen kirjan jälkeen on hetken aikaa jotenkin helpompi hengittää.

(Kuvan lähde : Tammen kuvapankki)